sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Jenkit ihmisinä



Suunnitelmieni mukaan alan käymään asioita läpi teemoittan, ennen päiväkirjamodeen siirtymistä. Ensimmäinen teema on jenkit ihmisinä. Haluun painottaa, että tää on ainoastaa mun mielipide. Oon ollu täällä vasta kuukauden ajan eli mieli voi vielä muuttua. Ja tällä hetkellä mulla on pata todella pahasti jumissa, joten käsittelen pääosin negatiivisia asioita :D Tai sit se oon vaan mä… Martin varmasti löytäisi pelkästään positiivisia asioita.

Lähdetään liikkeelle siitä, että stereotypiat on aina peräsin jostain. Oon tavannu muutamia erittäin stereotyyppisiä amerikkalaisia, mutta myös stereotypioista poikkeavia persoonia. Muutamia faktoja kuitenkin amerikkalaisista:

-Aika harvat amerikkalaiset tietävät asioista Amerikan ulkopuolella. Esim Suomen on luultu sijaitsevan Australiassa, Australian vieressä ja jossain Venäjän alapuolella eli siis ilmeisesti Georgian ja Kazakstanin huudeilla. Multa on myös kysytty ihan tosissaan, että syödäänkö Suomessa muutakin kuin kalaa. Mulla on pari Itävaltalaista kaveria täällä ja joidenkin amerikkalaisten on ollu vaikea uskoa, että tosiaan on olemassa Austria ja Australia ja että ne ei oo sama maa. Kuulin myös sivusta seuraavanlaisen puheenvuoron jenkkifutarin suusta liittyen Alaskan kylmyyteen (vapaasti suomennettuna): ”Mutta jos Alaskassa on niin kylmä, niin miksei ne ihmiset muuta U.S.A:aan???” Niin… Mitä tohon nyt sitte sanois. Tossa nyt oli vaan muutama esimerkki, ja noi kaverit ei siis oo niitä terävimpiä kyniä penaalissa, eli kyllä suurin osa tietää, missä Suomi sijaitsee, ja että Alaska kuuluu Yhdysvaltoihin. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että jenkkimediassa ei paljoa puhuta asioista maan rajojen ulkopuolella ja sen takia ihmiset eivät myöskään tiedä perusasioita maailmanmenosta. Te, jotka tunnette mut, tiedätte etten mä oo mikään uutisten tai maailmanpolitiikan suuri ystävä ja multitietäjä, mutta täällä mä kuitenkin tunnen oloni aina sillon tällön todella viisaaksi :D

-Jenkit on ehkä hieman enemmän pintaliitäjiä kuin suomalaiset, jos nyt niin voi sanoa. Täällä ihmisillä on paljon kavereita ja tuttuja, mutta vähemmän todellisia ystäviä. On myös normaalia, että kaverit lokeroidaan, esim kaverit kenen kanssa mennään salille, koulukaverit, työkaverit ym. Meille pidettiin jopa ”luento” tästä aiheesta ja siellä kerrottiin, että se kuuluu kulttuuriin. Ymmärrän toki, koska Amerikka on iso maa, ja jengi muuttaa ympäriinsä, mut silti se tuntuu harmilliselta. Mut on muutamaan kertaan esitelty jollekin ”This is my friend Mika” vaikka olin tuntenu tyypin, joka mut esitteli ehkä kymmenen minuutin ajan, se oli aluks vähän outoa, mut siihenki tottuu.

-Jenkit puhuu paljon, (ja kuten ensimmäisestä pointista voi päätellä) vähän asiaa. Esim leffan kattominen ilman hölöttämistä aivan turhista asioista tuntuu olevan mahdottomuus. Välillä on myös vaikee saada suunvuoroa, koska keskustelukulttuuri on kaukana tennistyylisestä keskustelumallista, jossa eka toinen sanoo asiansa ja siirtää pallon toiselle. Täällä keskustelu on enemmän amerikkalaista fudista: kaikki puhuu röyhkeesti toistensa päälle. Tai ehkä ennemminki rugbya, koska jenkkifudiksessa on sentään taukoja. Ja tosiaan, vähän asiaa. Tuntuu, että on tosi vaikeeta puhua oikeesti kiinnostavista jutuista ja pureutua ees vähän pintaa syvemmälle, nää paljon mielummin jauhaa paskaa pintapuoleisesti. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa oo, ja jos haluan puhua syvällisiä, niin mun puolalainen nörtti kämppis kyllä hallitsee sen puolen turhankin hyvin, huhheijaa. Mutta siitä enemmän myöhemmin.

-Ylläri pylläri ihmiset on aika paljon avoimempia ja positiivisempia ku suomalaiset… :D Ja kohteliaampia palvelualalla. On outoa, että mäkissä siivooja kysyy ”Did you enjoy your meal, sir?” SIR?? WHAT?? En oo vieläkään tottunu tohon. Ei sillä että kävisin mäkissä joka päivä, mutta tota herrattelua kuulee kaikkialla. Lisäks ihmiset moikkaa aina kysymällä ”How are u?” Aluks menin aivan lukkoon ja aloin kertomaan päivän kuulumisia kunnes tajusin, ettei siihen kuulu vastata mitään muuta ”Fine thanks, how are u?” Ja oudointa on, ettei vastausta tarvii ees jäädä kuuntelemaan, senku kävelee ohi vaan. Mutta se on kiva että ihmiset on ilosia ja kohteliaita, voitaisiin mekin suomalaisina ottaa vähän oppia positiivisuudesta… J

-Yksi aivan käsittämätön juttu täällä on verkkarit. Jep, VERKKARIT. Yliopistoverkkarit. Rinnastettavissa yliopistohaalareihin. Paitsi että kyseessä on verkkarit. Ja jengi käyttää niitä koko ajan kaikkialla, ja mikä kamalinta, se on kohtuu coolia. WHAT!!!?? Täällä ihmiset siis kulkee ympäri kampusta luokkiin, safkamestoihin, kauppaan ja joka paikkaan verkkareissa, joissa lukee Kentucky, University of Kentucky, Kentucky Wildcats (ilmeisesti meijän urheilujengin nimi) tai ihan vaan UK (University of Kentucky). Ne on useimmiten sinisiä. Ja tästä verkkarijutusta päästään siihen, kuinka ihmisiä ei juurikaan kiinnosta pukeutua tai laittautua arkipäivisin. Mimmit kulkee verkkareissa ilman meikkiä, ja suurimmalla osalla väestöstä on jaloissaan lenkkarit. Tunnen oloni ulkopuoliseks mun punasissa housuissa Marimekko -laukku olalla. Eräänä perjantaina pari viikkoa takaperin törmäsin baarissa tyttöön, joka halus tarjota mulle drinkin, koska ollaan samalla kurssilla. Mä en ollu nähnykään tyttöä aikasemmin. Vartin juttelun jälkeen tajusin, että kyllä, ollaanhan me samalla kurssilla. Mimmi vaan näytti niin erilaiselta tälläytyneenä ja ilman verkkareita…

-Jengillä on oikeesti aseita. Koskin perjantaina ekaa kertaa elämässäni haulikkoon. Siinä se oli, auton takapenkillä, ja se oli aivan normaalia. WHAT??

-Outoa on kuinka paljon jengi fiilistelee urheilua. Kuvitelkaa lätkän mm kisat ympärivuotiseks tapahtumaks. Ja jokainen matsi on tärkeä. Sellasta tää urheilufanaattisuus on täällä. Jengi seuraa erityisesti korista aivan fiiliksissä, yliopistokorista ja NBA:ta. Ja äsken oli Super Bowl. Huhheijaa. Paitsi että otan sanani saman tien takasin. Tätä on aika vaikee selittää. Jengi on fiiliksissä urheilusta, erityisesti koriksesta, mutta samaan aikaan jengiä ei kiinnosta juurikaan. Äsken Super Bowlin aikaan jengi vaan jauho paskaa (ei tullu enää tässä vaiheessa yllätyksenä) ja katto youtubesta videoita (jopa koulun edustusjoukkueessa pelaavat jenkkifutarit), mutta kun jotain tapahtu kaikki oli yhtäkkiä kovin kiinnostuneita matsista. Ja jos kysyn jotain säännöistä, osalla ei oo harmainta aavistusta. Jotenki mulla tulee mieleen nainen joka menee baariin tarkotuksenaan iskeä raamikas mies lätkän mm kisojen aikaan. Nainen esittää kovin kiinnostunutta lätkäfania, vaikka tosiasiassa tietämys lajista ja kiinnostus urheilua kohtaan on aika matalalla. Kello on yö, ja oon väsyny, siks saattaa lähteä vähän lapasesta nää jutut nyt…

Nyt siis lopetan tämän tekstin. Haluun loppuun sanoa, että nautin mun olosta täällä, ja suurin osa ihmisistä on todella mukavia. Välillä vaan kulttuurierot ottaa päähän. Oli ihana purkaa vähän sydäntä ja jakaa se jonkun kanssa.

Sori kirjotusvirheistä, en jaksa oikolukea. Arvostan, jos luit koko tekstin!

Bongasin kokisrekan kahteen kertaan uudelleen:



tiistai 31. tammikuuta 2012

Eka


Vaikea alottaa.

Oon ollu nyt kaverini sanoin täällä uppopaistetun kanan luvatussa maassa (Lexingtonissa, Kentuckyssa) kohta neljän viikon ajan. Niin se aika vaan rientää. Pyrin jatkossa päivittämään blogia vähintään kerran viikossa, mutta saa nähä miten se onnistuu. Alotetaan alusta.

Saavuin tänne keskiviikkona 4.1.2012. Matkatavat ei. :D Vaihto Lontoossa meni niin tiukille, ettei matkatavarat ehtineet mukaan jatkolennolle, joten ekat pari päivää hengailin (ja haisin pahalta) ilman omia kamoja ja vaatteita. Se ei ollu kivaa. Sain Lexingtonin lentokentältä onneks jonkinlaisen survival packin, joka sisälsi tosi kämäsen dödön, hammasharja ja –tahnan, kamman (wtf?) ja hiussprayn (WTF??). Ei siis saippuaa shampoosta puhumattakaan. Mut hyvä että sentään hairspray oli, koska sehän on olennainen osa selviytymistä ilman omia matkatavaroita.

Ekat päivät olin aivan pihalla jet lagin puskiessa päälle. Viiden aikoihin iltapäivällä alko silmät painumaan kiinni, ja aamulla seiskan aikoihin ponkasin ylös sängystä ihan itestään. Muutenkin vastaanotto täällä oli todella heikko. Mulle lyötiin ekana iltana kartta käteen ja sanottiin good luck. Ei avajaisbileitä, ei pahemmin tervetulotilaisuutta tai mitään vastaavaa. Kukaan ei esitelly asuntolaa tai kampusta, eikä kukaan kertonu esim että mistä saan ruokaa. Teki mieli palata kotiin. Kampuksen alueella ei mikään ruokapaikka ollu auki, eikä kampuksella ollu ketään. Parin ekan päivän ajan vaan kävelin ympäriinsä ja fiilistelin mahtavaa säätä, ja toivon, että jossain vaiheessa se elämä alkaa. No siinä sitte ekan viikon aikana tänne saapui muitakin vaihtareita ja lopulta myös amerikkalaiset opiskelutoverit, joten pikkuhiljaa kampus ei enää tuntunu yhtään niin autiolta.

11 päivä alkoi koulu. Aluksi mulla oli aika paljon koulua, mutta pudotin pari kurssia parin ekan viikon aikana, joten tällä hetkellä koulua on aika sopivasti J. Ehtii tekemään vähän muutakin. Kontaktiopetusta täällä ei oo hirveästi (mulla on yhteensä 15 tuntia koulua viikossa), mutta luettavaa opetuksen ulkopuolella sitäkin enemmän. Perussääntö on että yhtä tuntia luokassa kohden on opiskeltava kaks itsenäisesti. Valitsin tarkotuksella kurssit, joissa on mahd vähän luettavaa, mutta esim mun kämppiksellä on joka päivä 30-60 sivua artikkeleja luettavana. Eikä mitään ihan helppoa tekstiä. Ja ne on useimmiten oikeesti pakko lukea. Sen lisäksi on kokeita ja pistareita viikottain ja esseitä kirjotettavana. Tekemistä siis riittää, mutta hyvä puoli on, että kaikesta saa aika helpolla hyviä arvosanoja. Esimerkkinä mainittakoon meikäläisen eka koe Financial management in arts organizations -kurssilla. Heräsin 10 minuuttia ennen kokeen alkua random sohvalta random kämpästä semirandomin tytön vierestä, hirveässä krapulassa/kännissä (edellisenä iltana mentiin kavereiden kanssa muutamalle all u can drink (10 dollaria, WHAT!!!???!!) baariin, mutta kaikki varmaan ymmärtävät ettei se ihan muutamaan jäänyt), juoksin ulos ja suoraan luokkaan. Mulla kävi tuuri, sillä kämppä, josta heräsin, oli ihan kampuksen vieressä, ja ehdin kuin ehdinki kokeeseen. Olin edellisenä iltana lukenu about 25 min kokeeseen, ja sain 79/100 pistettä. Voisin todeta, että olosuhteet huomioon ottaen aika hyvä tulos! Siinä siis esimerkki, jonka myötä hyvin eksyin aiheesta…

Ekat viikot on aika hyvin menny rytmiä etsiessä ja uusien asioiden ja juttujen omaksumisessa. Nyt vihdoin tuntuu, että elämä alkaa luistamaan. Tosin, tällä hetkellä oon kipeenä. Täällä asuntolassa riehuu joku tauti ja kaikki on kipeenä. Prkl! Mutta ei voi mitään. Lopettelen tämän päivityksen nyt, ettei tästä tuu liian pitkää. Seuraavat päivitykset teen teemoittain, ja kun oon saanu kaikki olennaiset asiat käsiteltyä, voin vihdoin siirtyä ”päiväkirjamodeen”. Tässä teemoja/juttuja/asioita/mitä näit nyt on, mitä aion pohtia:

-Jenkit ihmisinä
-Vaihtarit
-Ruoka (vittu mitä paskaa)
-Asuntola
-Kampus
-Koulu/kurssit
-Ryyppääminen täällä
-Lexingon

Siinä jotain aiheita, mitä nyt heti tulee mieleen. Jos joku teistä arvon lukijoista haluaa, että käsittelen jotain tiettyä teemaa, niin ehdotuksia otetaan vastaan :D

Nyt kuitenkin meen syömään mun suitematen (kaveri kenen kanssa jaan vessan) Danielin (saksalainen) tyttöystävän (nopea kaveri, löysi ekana viikonloppuna itelleen naisen) tekemää lasagnea. Että sellasta. Jos alottaminen oli vaikeaa, niin on kyllä myös lopettaminen. Niin paljon asioita, joita haluaisin kertoa. Jotenkin vieläkin välillä vaikea uskoa, että oon oikeesti täällä. Ja kahen viikon päästä on lähtö VEGASIIN!!! Niinku Lil Jon sanois, WHAT???!!

Mika

Tässä vielä kuva kokisrekasta: