sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vegas

Turhaan mä noita kuvia venasin, ei niistä oo mihinkään. :D Eikä oo Bilalistakaan. Sillä oli kamera koko ajan mukana, mut sillä ei oo piuhaa, millä se sais kuvat koneelle. URPO. Mut tässä tarina Vegasista. Mä en voi kertoa kaikkea, koska sovittiin, että osa jutuista jätetään Vegasiin.

Reissussa mukana oli siis Kamil, Bilal, Daniel ja Lauren

Alotettiin reissu (lämpimällä ja halvalla) oluella dormissa. Tietenkin. Tai minä ja Kamil alotettiin, muille ei maistunu. Taksilla lentokentälle.


Kävi ilmi, että lento on pari tuntia myöhässä. Jatkettiin (kalliin) oluen tiputtelua ja syötiin (kalliit) subit.

Lentokone oli epämiellyttävin, mihin oon koskaan törmänny. Penkkejä ei voinu säätää, ja ne oli niin pystyssä ku vaan penkki voi olla ilman että henkilö, joka penkissä istuu, kaatuu eteenpäin. Penkit oli myös kovia. Ja jalkatilaa ei ollu. Edes mulla, saati sitte pidemmillä sälleillä.

Laskeuduttiin Vegasiin joskus seiskan jälkeen. Tunnelma oli sekava ja nälkänen. Sekä odottava. Kukaan ei tienny, mitä tulee tapahtumaan ja koko kaupunki valoineen näytti hämmentävältä, kun ajettiin taksilla hotellille. Tässä vaiheessa uhkapeliriippuvainen Bilal oli ehtiny jo hävitä rahaa ensimmäiseen vastaan tulleeseen pelikoneeseen lentokentällä.

Suunnitelma hotellille päästyämme oli selvä: eka ruokaa, sit viinaa. Ruoka syötiin missäs muuallakaan ku mäkissä. Tässä vaiheessa ounastelin, että Vegas saattaa olla kallis paikka. Viina haettiin lähimmästä sekatavarakaupasta. Tässä vaiheessa oli erittäin selvää, että Vegas on kallis paikka. 200 gramman sipsipussi makso 4,5 dollaria. Viina oli keskimäärin 50 % kalliimpaa ku Lexingtonissa. Nojoo, minkäs sille mahtaa.

Kassit (siis muovikassit, daa) täynnä kaljaa ja viinaa paukittiin takas hotellille lepäämään hetkeks ja valmistautumaan iltaan. Niin joo, tässä vaiheessa myös tajuttiin, että vaikka me oltiin varattu huone kolmelle, sänkyjä oli ainoastaan kaks. Suoritettiin arvonta, jonka mä voitin. Sain siis nukkua ekan yön yksin Bilalin ja Kamilin lusikoidessa kahestaan 120 senttisessä sängyssä. Olin ilonen.

Joskus 11 aikoihin lähettiin liikkeelle. Mulla ja Bilalilla oli suunnitelma selvä. Kävellään Stripiä (pääkatua) pitkin ja etitään strippiklubi, koska se on paikka, missä on pakko vierailla, jos Vegasissa käy. Piste. Noh, asia ei ollu aivan niin yksinkertanen. Lauren oli päättäny pukea päälleen todella minimaalisen mekon, joten kävely ei tullut kuuloonkaan. Ulkona nimittäin oli aika kylmä. Perse meinas revetä. Siinä sitte tapeltiin ja keskusteltiin puol tuntia mihin mennään. Lopulta otettiin taksi johonki klubille. Vetovastuussa olivat Daniel ja Lauren. Klubit sijaitsee Vegasissa kasinoiden sisällä ja kasinot on isoja, joten ku noustiin taksista Miragen edessä ja mentiin sisään kasinoon, meillä ei ollu mitään aavistusta minne mennä. Etittiin klubia joku 20 minuuttia, ja ku lopulta löydettiin se, kävi ilmi että se on auki vaan viikonloppusin. Hyvin hoidettu tiimi DanieljaLauren. Perse oli taas/edelleen repeämispisteessä. Kyseltiin ympäriinsä ja lopulta meijät neuvottiin viereiseen kasinoon. Sieltä löydettiin klubi, johon päästiin sisään ilmaseks. Meininki klubilla oli suoraan sanottuna aika huono, ja drinkit makso 17 dollaria. Miesten rooli klubilla oli olla rikkaista ja naisten rooli oli olla kauniita ja etsiä itelleen elättäjä. Nautittiin yhet drinkit ja lähettiin menee. Ulkona sitte Lauren halus ottaa taksin, mutta mä, Bilal ja Kamil lähettiin vaan kävelemään takas kohti Stripiä. Sanottiin että ottakaa vaan taksi, me etitään strippiklubi. Noh, se ei ollu niin helppoa. Tässä vaiheessa kello oli jo tosi yö ja meininki ei ollu hirveen korkeella. Lopulta, en edes muista miten, päädyttiin taksiin, joka suostu ajamaan meijät strippiklubille ilmaseks, koska käytäntö on, et klubit maksaa taksit asiakkaille. Matkalla haettiin kaljaa kaupasta ja vedettiin vartissa kännit taksissa. Tähän väliin mahtu myös mukavat Kamilin debitkortin ja Bilalin kännykän etsimistalkoot. Lopulta kävi ilmi, että kortti ja kännykkä on turvallisesti hotellilla.

Noh, strippiklubi on nyt koettu. Uudestaan en mene. Mitä sisällä tapahtu, on yks niistä asioista, joista sovittiin ettei puhuta. Lähtö klubilta tapahtui kuitenki erittäinkin mielenkiintoisella tavalla. Olin just pesemässä käsiä, kun Kamil pamahtaa sisään hengästyneenä ja sanoo, vapaasti suomennettuna: ”Mika, nyt lähetään ja äkkiä. Kävele nopeesti ulko-ovelle, äläkä välitä, mitä matkalla tapahtuu. Jos ulkona tapahtuu jotain, juokse karkuun.” No mitä tohon sitten sanois. Totesin, että on paras totella. Ei siinä onneks mitään suurempaa draamaa ollu. Kaikki meni ihan hyvin.

Strippiklubin ulkopuolella pohdittiin tilannetta.

Kello oli kolme, me oltiin jossain kaukana hotellista ja Stripistä, rahaa oli palanu illan aikana aivan liikaa, ja oltiin väsyneitä ja kärttysiä. Looginen vaihtoehto tossa tilanteessa taksin sijaan oli siis tietenkin kävellä hotellille. Seikkailtiin jossain junaradalla ja kiipeiltiin aitojen yli. Älkää edes kysykö. Päästiin hotellille joskus neljän jälkeen ja sammuttiin saman tien. Erittäin pettyneinä.

Aamulla heräsin ennen muita. Aloin laatimaan suunnitelmaa, jotta edellisillan tapahtumilta vältyttäis. Kamil ja Bilal oli jotenki todella hitaita, joten menin vetää kunnon buffetmätöt Laurenin ja Danielin kanssa. Niiden ilta oli menny ihan yhtä reisille, mikä oli tietenkin mukava kuulla :D Buffetin jälkeen haettiin lisää kaljaa viinakaupasta.

Täytettiin kylpyamme jäillä ja reilulla 40:llä oluella. Mmm. Kattokaa nyt! Ai että.

Sit lähettiin koko porukka kävelemään ympäri Vegasia.

Se oli mukavaa. Aurinko paisto ja oli todella lämmin. Kaikki oli isoa ja hienoa.


Kun oltiin pällistelty tarpeeks päätettiin mennä sisään kasinoon. Caesars Palaceen. Bilal suuntasi tietenki suoraan rulettipöytään Kamil seuranaan, kun taas mä, Lauren ja Daniel päätettiin vähän kierrellä ympäriinsä.

Kuten aikasemmin sanoin, kasinot on isoja. Todella isoja. Periaatteessa Vegasissa vois lomailla viikon poistumatta kertaakaan ulkoilmaan. Saman katon alla voi nukkua, syödä, juoda, juhlia, uhkapelata ja shoppailla. Lopulta pitkän kävelylenkin jälkeen palattiin Bilalin ja Kamilin luo. Munkin oli vihdoin aika alottaa uhkapelaaminen. Tässä vaiheessa pariskunta päätti siirtyä takasin hotellihuoneeseensa. Olin pienessä sievässä kun istuin rulettipöydän ääreen, ja kun poistun siitä parin tunnin kuluttua, olin aika päissäni. Ja rikkaampi. Hommahan toimii Vegasissa nimittäin niin, että kaikille, jotka pelaa uhkapelejä kasinossa, tarjotaan juomat ilmaseks. Mähän otin siitä kaiken irti. Panostin minimipanoksen ehkä joka viidenteen kierrokseen ja muun ajan nautin tunnelmasta, ja erityisesti ilmasista ja herkullisista drinkeistä. Se oli elämää. Mulla oli mun rahat dollarin chippeinä ja yhessä vaiheessa mulla oli reilu sata chippiä mun edessä. Aika hyvin ottaen huomioon, että sijotin kakskymppiä. Tunsin itteni menestyjäks, ku muodostin erilaisia kasoja mun pelimerkeistä ja vinkkailin tarjoilijaa tuomaan uuden gin tonicin pöytään. Ai että… Hienoja hetkiä. Lopulta, ku kello läheni kuutta, päätettiin mennä kattomaan Bellagion kuuluisa vesishow. Kyl te tiedätte sen. Noh, miten tän nyt sanois, olihan siinä, vettä. Ja sitä suihkus ihan hienosti musiikin tahdissa. Et ei harmita että näin, mut ei se nyt kovin mieleenpainuva elämyskään ollu. Tosin yöllä se oli huomattavasti hienompi, mutta kohtuu laimee setti kuitenki.

Vesishown jälkeen siirryttiin hotelliin lepäämään ja valmistautumaan iltaan. Illasta ei oikeestaan mitään erikoista kerrottavaa oo. Mentiin yhen kasinon katolla olevaan baariin ja räpsittiin kuvia.

Drinkit makso 13 dollaria, joten siellä ei paria tuntia pidempään viihdytty. Joskus kahen aikoihin mä ja Bilal siirryttiin takas hotellille nukkumaan, koska olin yksinkertasesti aivan puhki. Olinhan kuitenki tissutellu koko päivän. Kamil, Daniel ja Lauren jatko Venetian kasinon klubille, tai se oli niiden suunnitelma. Sisäänpääsy kuitenki evättiin, koska Lauren oli liian kännissä. Haha :D

Torstai oli kaiken kaikkiaan erittäin mukava päivä, joten ku perjantaina heräsin pariskunnan huoneesta pöllityn patjan päältä meijän huoneen lattialta, mua ei vituttanu lainkaan, toisin ku ekan illan jälkeen. Perjantaipäivä pyörittiin Circus Circus kasinossa, joka oli meijän hotellia (Riviera) vastapäätä. Joskus viiden aikoihin lähettiin Bilalin kanssa kattomaan showta, johon oltiin ostettu liput. Kamil tuli meijän seuraks venaamaan shown alkua.

Koska oltiin ostettu halvimmat liput, jouduttiin menemään paikan päälle reilua tuntia aikasemmin, mutta tunti kulu mukavasti Budweiseria litkiessä. Show oli nimeltään V – Variety. Se oli hyvä. En muista millon viimeks oon nauranu niin paljoa. Siinä oli vähän kaikkea, akrobatiaa, sirkustaidetta ja taikomista, mut pääosin komiikkaa ja rutkasti erilaisten esineiden heittelyä. Tsekatkaa youtubesta Wally Eastwood, hauska kaveri. Soitti pianoa mm aika erikoisella tavalla.

Shown jälkeen vedettiin burgerit ja siirryttiin Planet Hollywoodin kasinoon. Voi veljet. Se oli mukavaa. Istuttiin taas rulettipöytään ja taas kerran mulle maksettiin siitä että join rutkasti gin toniceja. Käsittämätöntä. Erityisen mukavaa Planet Hollywoodissa oli tunnelma, ja miten tän nyt sanois, naiset. Koska niitä riitti. Jakajina toimi pelkästään naisia, jotka kaikki oli pukeutunu puristavan näkösiin, mutta samaan aikaan paljastaviin korsetteihin. Eikä nyt puhuta rumista tai pienipovisista naisista. Sama homma tarjoilijoiden kanssa. Niin joo, ja pöytien vieressä vähäpukeiset naiset harrasti niin kutsuttua tankotanssia. Fiilis oli muutenki erilainen ku muissa kasinoissa. Siellä jengi oli bilettämässä, kun taas muissa kasinoissa jengi harrasti uhkapelejä sivistyneesti. Siinä ois kyllä viihtyny pidempäänkin, mut jostain syystä Kamil oli sitä mieltä, että meijän täytyy käydä Venetianissa… No sinne siis.

Se oli ihan makee paikka, sisälle oli siis rakennettu Venetsia. Kanaalit ja veneet ja kaikki.

Siellä oli myös happibaari. Pakkohan sitä oli kokeilla. Hengitin siis puhdasta happea puolen tunnin ajan ja sain samalla niska- ja hartiahierontaa.

Puolen tunnin jälkeen tunsin oloni kovin kevyeks ja onnelliseks. Se ei sinänsä ollu hyvä asia, koska puolta tuntia myöhemmin olin hävinny 60 dollaria alakerrassa olevan kasinon rulettipöydässä. Noh, olinpahan juonu pari ilmasta vodka-red bullia. Venetianin kasino ei ollu lähellekään yhtä mukava paikka ku Planet Hollywood, joten siirryttin takas sinne. Loppuilta meni vähän puihin rahanpuutteen takia, joten päädyttiin juomaan rommia istuen katukivetyksellä. Mut oli seki ihan kivaa. Klubeille sisäänpääsy oli niin kallista, eikä kukaan meistä oikeestaan viihdy klubeilla, ja drinkit oli kalliita, eikä kellään ollu rahaa rulettiin ym ym ym. Perjantai vietettiin siis poikien kesken, ilman Danielia ja Laurenia.

Joudun nyt skippaamaan neljä seuraavaa tuntia, erinäisistä syistä.

Meijän lento lähti aamukasilta, joten mentiin lentokentälle samoilla silmillä, sama känni päällä. Homman nimi oli kuitenkin se, että lentokone oli paskana, eikä ollu tietoa saadaanko se korjattua. Viiden tunnin odottelun jälkeen kävi ilmi, että lennetään takasin toisella koneella, mutta että kaikki ei mahu koneeseen. :D Mulle on vähän epäselvää vieläkin, millä perusteella valittiin, ketkä ei koneeseen pääse, koska vapaaehtosia ei ollu tarpeeks, mut pääasia on, että me mahduttiin koneeseen.

Tässä kuvia lentokentältä.


Tiivistettynä sekava ja erittäin kokemusrikas reissu. Ja raskas. Lauantaina ku pääsin omaan sänkyyn olin kuollu. Opin paljoa uusia (ei välttämättä niinkään hyviä) puolia matkakumppaneistani ja meijän välit sekä tiivisty että rakoili reissun aikana. Mä varmasti kirjotan viel joskus myöhemmin Vegasista, kun muistan jotain olennaista...

Seuraavalla kerralla tiedän enemmän, ja ymmärrän piilopullon tärkeyden, jos klubille mielin. Myös ilmasten sisäänpääsyjen haaliminen on tärkeetä, jos siis klubille haluaa. Voi tosin olla, että seuraavalla kerralla vietän aikani ainoastaan rulettipöydän ääressä. Ja seuraava kertahan tulee toivottavasti pian :)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Hangover

Te ootte nähny sen leffan. Te tiedätte miltä krapula tuntuu. Siinä leffassa niillä ei varsinaisesti kuitenkaan ollu krapulaa. Mulla oli eilen. Ja fiilis oli vähän ku Hangoverissa.

Heräsin kivilattialta siihen, että sisään paukki joku tuholaismyrkyttäjä. Se meni vessaan, suihkutti ilmeisesti jotain myrkkyjä ja lähti menee. Matkalla ulko-ovelle se nauro mulle. Tutkin tilannetta. Olin siis samassa kämpässä, mistä heräsin myös muutama viikko sitte vartti ennen tenttiä. Tälläkin kertaa heräsin vartti ennen tunnin alkua ja olin ilonen. Ehtisin vielä tunnille. Jee. Nousin ylös ja totesin etten pysy pystyssä. Kaaduin maahan. Olin ilmeisesti kännissä.

Tutkin tilannetta uudestaan. Olin hukannu mun puhelimen ja mun kengät. Mun vaatteet oli aivan kurassa, farkkujen vyö ja napit auki, ja boxerit sekä farkkujen taskut täynnä hiekkaa. Jep, hiekkaa. WHAT??!! Yritin muistella paloja edellisillasta, mutta en muistanu mitään. En mitään. Neljä sanaa: all you can drink.

Sohvalla nukku random tyyppi, jota en ollu koskaan nähny. Nousin ylös ja pysyin pystyssä kun oikein keskityin. Random tyyppi heräs, nous ylös ja käveli ulos ovesta sanomatta mitään. Hämmentävä tilanne. Herätin mun kaverin Katien, joka nukku sängyssä, ja jonka parhaan kaverin kämpässä oltiin. Alettiin ettiä mun luuria ja kenkiä. Niitä ei löytyny. Sen sijaan löydettiin jonkun mimmin henkkarit ja jonkun toisen mimmin käsilaukku. Oli ilmeisesti ollu hyvät jatkot. Katie ei myöskään muistanu mitään. Ei mitään.

Hiekka hiersi kasseja ja persettä ikävästi, mutten uhrannu ajatustakaan asialle. Olin nimittäin kohtuu paskana. Kengät on aika oleellinen juttu, jos haluu kävellä ulkona, eikä faijan iphonen hävittäminenkään oo mitenkään suositeltavaa. Lisäks ne kengät oli uudet ja hienot. Parinkymmenen minuutin etsintätuokion jälkeen Katien paras kaveri Kayla heräs. Kerroin Kaylalle, että mun luuri ja kengät on kadonnu. Kayla sano, että ne saattaa olla sen sängyssä. Sängyssä, ei sängyn vieressä. WHAT??!! No siellä ne oli. Okei. Huhhuh. Olin helpottunu. Elämäni kamalimmat puol tuntia.

Nyt kun tästä herätyksestä on kulunu yli 24 tuntia, voin nauraa tapahtuneelle, mutta eilen fiilis oli kamala. Edelleenkään en muista mitään ja hiekka on iso mysteeri. Mun ja Katien kengät oli märät, vaikkei ulkona satanu, sekin on iso mysteeri. Iso mysteeri on myös mitä Daniel on tehny, koska se ei kuulemma ollu jatkoilla, muttei myöskään tullu takas Smith Halliin ennen ku vasta aikasin aamulla. Ilmeisesti. Se ei muista mitään. All you can drink.

Tässä kuva torstailta. Mä ja Kamil.
 

Ei oikee tekstarin kirjottaminen sujunu yöllä...

Sellasta...

Suosittelen perehtymään myös ystäväni Samin blogiin. Nauroin. http://unelmanelamisblogi.blogspot.com/

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kampus, asuntola, Lexington

Rakkaat ja erityisesti lukuisat fanini, joudutte valitettavasti odottamaan Vegasin raporttia vielä muutaman päivän. Mulla ei oo hyviä kuvia juuri ollenkaan, joten kunhan saan kuvat Danielin tyttöystävältä Laurenilta, niin sitten tulee kattavaa raporttia siitä, kuinka seikkailtiin ympäri syntien kaupunkia. Lisäks musta tuntuu, et ilman kuvia en välttämättä muista kaikkea. Saatoin toisinaan (koko ajan) olla humalassa.



Oon ollu hitaampi näiden tekstien kanssa kuin aluks ounastelin. Nyt otan kuitenki itteäni niskasta kiinni ja kirjotan viikonloppuna ainaki pari ”pakollista” teematekstiä, vaikka olisi kuinka darra. Perkele. Syy miks haluan aluks käydä läpi nää tietyt teemat on se, että jatkossa tiedätte esim miks mua vituttaa mennä syömään ruokalaan, tai miks jenkit on toisinaan ärsyttäviä. Nojoo, aika alottaa.

Tää teksti käsittelee asuntolaa, eli dormia, kampusta ja Lexingtonia. Mulla on muutamia kuvia asuntolasta, mut kampuksesta ei niinkään, koittakaa kestää :D

Lähetään liikkeelle kampuksesta. Tää on suoraan ku leffoista. Voin vaan kuvitella kuinka hieno paikka tää on keväällä. Nurmikkoa on tosi paljon ja läpi ison nurmikentän menee laatoitettuja polkuja, just niinku leffoissa. Tää on kans aika iso. Päästä päähän kävelyyn kuluu aikaa about puol tuntia. Mutta onneks mulla on PYÖRÄ!

Jee. Sain sen ilmaseks lainaan tän lukukauden ajaks (kaikki vaihtarit ilmeisesti saa).

Ja se on jopa ihan kelpo pyörä. Vaihteisto ei pelaa ihan niinku pitäis, mut toi on silti paras lainapyörä mitä oon nähny. Aamusin pyöräily on vaan aika helvetin kylmää puuhaa, ja myös välillä aika pelottavaa. Mun jarrut ei nimittäin toimi sadekelillä. Ihan tosi. Tai toimii, mut vaikutus on about sama ku että laittais jalat maahan. Mut ajelen hiljaa sadekelillä lokasuojien puuttumisen takia, eli äiti älä pelkää, vaikka mä pelkäänkin vähän. :D

Tosiaan, kampus on iso, ja mun luennot on pääosin toisella puolella kampusta. Hyötyliikuntaa tulee siis harrastettua aika mukavasti. Onneks sali on viiden minuutin kävelymatkan päässä! Ja sali on hyvä, vaik jengi onki vähän perseestä (Mayors gymin yhteishenkeen tottuneena). Ja tosiaan, salille mimmit kyllä useimmiten meikkaa ja vetää tiukat pöksyt jalkaan, että ne näyttäis paremmalta cross-traineria polkiessaan. WHAT??!! Mut niin, kröhöm, emmä valita. Mut on se silti vaan perin outoa. Meikkais nyt perkele ku lähtee ulos ihmisten ilmoille ja vetäis verkkarit jalkaan ku menee urheilemaan, eikä toisinpäin.

Yks juttu, minkä haluun nostaa esille on kirjasto. Se on hienoin kirjasto, missä oon ikinä käyny. Tosin mä en hirveesti kirjastoissa oo käyny. Mut kattokaa nyt!

Ja sisällä on helvetin isoja i maceja ja kaikkee mitä toivoa saattaa. Ja kaipa siellä kirjojakin on…

Lisäks tosiaan, kaikki on kampuksella. Kaikki muu paitsi alkoholi. Täällä on rafloja, ruokaloita, urheilumestoja, kahviloita, luokkahuoneet, asuntolat, täällä näytetään leffoja, tääl on bilispöytiä ym. Periaatteessa voisin siis viettää koko lukukauden poistumatta kampukselta kertaakaan. Paitsi tosiaan, että haluun käydä kunnon ruokakaupassa ja ryypätä. (Sori Make ja Mikko, tää on vaan niin mahtava kuva)
Se kampuksesta. Tää on iso ja siisti mesta!

Tästä saa ehkä vähän kuvaa tosta nurmikosta ja kävelyteistä. Mun ois niin pitäny ottaa mun skeitti messiin. Prkl... Aina ei voi onnistua. Tässä siis toinen Daniel, Sun ja minä matkalla kirjastosta dormille.

Sit asuntolaan. Asun Smith Hall nimisessä dormissa.

Tää on kallein ja paras dormi. Muissa dormeissa ei esim oo vessoja huoneissa ja huoneet on aika paskasia. Täällä on tosiaan yhteinen kylppäri toisen huoneen kanssa, eli jaan kylppärin kahen muun tyypin kanssa (Danielilla ei oo kämppistä). Välillä on aamusin ollu ruuhkaa, mut useimmiten meillä alkaa luennot eri aikoihin, eli homma menee niin sanotusti ihan smoothisti. Olipa urposti sanottu. Tässä kuvia mun ja Kamilin huoneesta.

Kerron enemmän Kamilista myöhemmin. Tiivistettynä hyvä, mut vähän rasittava jätkä. Tosin kun asuu samassa huoneessa jonkun kanssa, niin veikkaan että kuka tahansa alkais ärsyttämään.

Tässä dormissa on kolme kerrosta, mä asun tokassa. Alakerrassa on mukava hengailutila, missä katotaan välil leffoja ja tietenkin korismatseja.

Ongelmana täällä asumisessa on, että muut asukkaat on kovin nuoria. Suurin osa on 18-20 vuotiaita. Ja kyllä, muutaman vuoden eron kyllä huomaa. Eli en pahemmin muiden asukkaiden kanssa jaksa hengata… Mut on täällä sit muutama vanhempi tyyppi ja kivoja vaihtareita!

Tää on ihan ok järjestely, ja kyl tätä viel muutaman kuukauden kestää helposti. Ainoo iiiiiiso miinus on ilmastointi. Se on päällä koko ajan, ja toimii aivan randomisti. Välillä on tosi kuuma, ja useimmiten öisin on kylmä. Ja koko ajan ilma on tosi kuivaa. Oon ollu pienessä flunssassa koko ajan johtuen tosta ilmastoinnista, se ei todellakaan sovi mulle. Prkl. Lisäks ikkunat vuotaa tai vetää tai miten sen nyt sanois. Jos nostan paperin ilmaan puol metriä ikkunasta, se heiluu ihan kunnolla. :D Mut siirsin mun sängyn toiselle puolelle huonetta, niin nyt on ihan hyvä nukkua. Ekat yöt palelin.

Tää on kyllä pirun tylsä teksti, mutta kaipa nääkin asiat täytyy käydä läpi. Lopuks pari sanaa Lexingtonista. Tää on aika pieni paikka. Ei siis mikään Vegas.

Ja keskustaa ei ilmeisesti käytännössä oo. Downtownissa on muutamia baareja, yökerhoja täällä ei käytännössä oo ollenkaan. Kaikki kaupat sijaitsee ostarilla, mihin on muutaman kilsan matka. En oo paljoa tuolla kylillä pyöriny, paitsi sillon tällön kännissä tai matkalla känniin. Ostarilla oon käyny muutaman kerran. Aika perus meininki. Paitsi yks outo juttu. Tää ei varsinaisesti liity Lexingtoniin, mut tää liittyy ostariin. Nimittäin leffateatteri sijaitsee ostarilla, ja outoa on, ettei leffoihin ikinä varata lippuja. Kävin kattomassa viime viikolla uutuusleffan, Safe Housen, (oli ihan ok) eikä ees sinne varattu lippuja vaikka sali oli melkeen täynnä. Sitä vaan mennää teatteriin about varttia aikasemmin, että saa hyvät paikat.

Huomenna meen ajelee mun yhen jenkkikaverin kanssa, eli huomenna saatan tietää huomattavasti enemmän Lexingtonista, saa nähä. En tiiä onks täällä paljon nähtävää, ku paikallisetki ihmettelee miks tulin tänne opiskelemaan :D Lexingtonin tavaramerkit on ilmeisesti hevoset ja bourbon, enkä pidä kummastakaan juurikaan. Keväällä tosin täällä on tosi iso hevoskisa tai joku vastaava ravihomma, mihin kuulemma täytyy mennä. Ja minähän menen, koska yhen kerran perusteella viihdyn raveissa. Ainaki jos voitan rahaa, ja jos oon vähän kännissä.

Seuraavaks kerron vähän millasta on opiskella täällä (tääl oikeesti joutuu opiskelee, WHAT??!!). Lisäks haluun vielä esitellä tähän mennessä mukavimmat tapaamani ihmiset. Niin ja RYYPPÄYSkulttuuristakin täytynee pari sanaa mainita. Ja mitä vittua, takataskussa tosiaan on vielä VEGASin reissu. Wuhuu. Tää oli ylivoimasesti paskin teksti tähän asti. Seuraavat tekstit on hauskempia. Odotan innolla. Haha :D Tässä esimakua Vegasista: meikäläisen fiilikset perjantaina klo 01:00.

PS jostain syystä kun kopioin tekstin Wordista tänne, tonne väleihin ilmestyy isoja J -kirjaimia. Ei mitään hajua miks. Yritän karsia ne pois parhaani mukaan. Ei mul muuta.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ruoka

Nyt teemaan, jota lukuisat fanini (tai ainakin Aleksi) ovat kyselleet, eli RUOKAAN. Suunnittelin kertovani tästä asiasta vasta myöhemmin, jotta mulla ois ollu tarpeeks valokuvia aiheesta, mutta mennään näillä mitä on. Tässä on amerikkalaisen yliopisto-opiskelijan lounas perinteinen lounas

Siis ei mun, vaan suurimman osan. Tässä on mun lounas

Kaikkien asuntolassa asuvien täytyy ostaa Dining plan, joka maksaa about 1100 dollaria. Se sisältää viis ateriaa viikossa, ja ateriat voi syödä neljässä eri ravintolassa, joista yks on kahvila, josta saa pikaruokaa ja salaatteja, yks on pikaruokapaikka, ja kaks on all you can eat buffetteja, joissa tarjolla on pääosin pikaruokaa. Sen lisäks meillä on 300 dollaria ladattuna opiskelijakortilla, jotka voi käyttää mm Starbucksissa, muissa kahviloissa tai ravintoloissa. Ravintoloita, joissa Dining planin ateriat ei käy on muutama, mutta ruoka on mun kokemuksen mukaan epäterveellistä ja pahaa. Kävin mm kiinalaisessa ravintolassa, Panda expressissä, ja ruoka oli todella rasvasta ja täynnä sokeria, sipulit ja herneenpalot oli kylmiä ja raakoja (raaka sipuli ei oo hyvää).

Tosin en oo käyny kaikissa paikoissa vielä missä tuota opiskelijakortille ladattua pätäkkää voi kuluttaa, ehkä vielä löytyy joku hyvä paikka. Toivotaan parasta.

Tiivistettynä meidän on siis pakko syödä noissa Dining plan ravintoloissa viis kertaa viikossa, ja yks kerta maksaa about 9-10 dollaria. Kahvihan on kallista kahviloissa, joten ton 300:n dollarin kuluttaminen ei oo hankalaa, mutta syöminen noissa ravintoloissa alkaa kyllä tympimään. Syynä siis se, että ruoka on pahaa ja epäterveellistä. Käyn lähinnä all you can eat buffetissa tässä asuntolan vieressä, ja syön kanasalaattia. Tarjolla on mukavan kattava salaattipöytä, josta siis teen aina ison salaatin, kana tosin on tosi käsiteltyä, sama kun otettaisiin kananugetista kuori pois, eli aika kaukana todellisesta kanasta. Mutta salaattipöydästä ei löydy valittamista. Siihen ne positiiviset puolet sitten jääkin… Kuvitelkaapa syövänny raxissa joka päivä.

Samoja ruokia. Alkais varmaan pikkuhiljaa tulemaan korvista ulos? Mulla ainakin tulee. Täällä on tietenki vähän parempi valikoima ku raxissa, mutta ruoka on yhtä laadukasta. Pizzassa yhtä vähän täytteitä ja muutenkin kaikki on seisonu tarjolla vähän liian kauan, niin että esim ranskalaisista on joskus rapeus kaukana ja jälkiruokaleivokset on kovia ja juuttunu kiinni tarjoiluastiaan. Mukavana puolena on, että ruokalassa saa myös tuoretta ruokaa. Tortilloja ja joskus wokkeja tehdään itse valitsemista raaka-aineista. Tosin jonot on joskus pitkiä ja ei se ruokakaan nyt mitään maailmaa mullistavaa oo. En ois uskonu, että wokki tai burrito voi olla niinkin mautonta. :D

Okei, se kouluruokailusta. Tiivistettynä kallista ja paskaa. Joskus ihan jees, mutta oon pirun kyllästyny. Niin ja on täällä joskus myös tuoreita hedelmiä kuten ananasta ja viinirypäleitä tarjolla, mikä on jees. Ens viikolla alotan vähän diettaamaan, saa nähä miten se sujuu täällä rasvan keskellä. Seuraavaks haluun pureutua ravintoloihin. Oon käyny nyt kolme kertaa eri thaimaalaisessa ravintolassa ja kerran hampurilaisravintolassa (en siis pikaruokalassa vaan Morrisonsin tyylisessä burgeripaikassa, kyä te tiärätte). Oon ollu tosi pettyny. Thaimaalaisissa lihaa on ollu annoksessa 75-100 grammaa ja maku on ollu keskinkertasta. Ja paikalliset on aivan fiiliksissä. Ilmeisesti mun ongelma on, että tiedän paremmasta. Thaimaalaisten ravintoloiden kohdalla pettymys ei kuitenkaan ollu mitään verrattuna hamppariraflaan. Siis mä oon AMERIKASSA. Luulis, että burgerit ois ISOMPIA, LÄSKIMPIÄ ja kaikin puolin PAREMPIA, mutta ei. Huonoin burgeri, minkä oon koskaan hamppariraflassa syöny. Oikeesti. Niinpä. WHAT??!! Voi olla, että poikkeus vahvistaa säännön ja jatkossa burgerit on upeita elämyksiä, mutta epäilen.

Sitten siihen, mistä Kentucky on tunnettu. Kerran kännissä Kyproksella kävin sisällä, mutta rasvanhaju yhdistettynä 35 asteen kuumuuteen suljetussa sisätilassa sai oksennuksen nousemaan kurkkuun. Käynti jäi siis lyhyeen, ja koska Suomessa meillä ei noita kananpaloja saa maistella, menetin neitsyyteni vasta täällä kyseisen ketjun synnyinsijoilla. Kokemus oli ihan ok. Ei maailmaa mullistava kokemus, mutten sen olettanukaa olevan. Mutta ei KFC:sta sen enempää. Hauskaa on kuitenkin ollu huomata, että kun täällä puhutaan kanasta, niin sillä ei tarkoteta esim fileesuikaleita fileepihvistä puhumattakaan, vaan nimenomaan noita friteerattuja kananpaloja. Yleensä chicken fingereitä, eli nugetin kaltasia systeemejä. Se oli jotenki jännä yllätys, että kun ruokalassa pyysin amerikkalaista kaveria tuomaan mulle kanaa, saan eteeni friteerattuja kanan jätteistä tehtyjä puikkoja ja dippiä. Täällä muutenkin harrastetaan uppopaistamista, ja jälkiruoat kuorrutetaan sokerilla. Tuntuu, että jokaisen ruoan kohdalla on menty aina nextille levelille. :D Oikeesti. Korvapuustit lilluu sokerikuorrutteessa ja makkara sekä esim sienet friteerataan. Voi olla, että käytin nyt termejä uppopaistaa ja friteerata väärin, mutta mun käsityksen mukaan ne tarkottaa samaa asiaa. Tässä vaiheessa joku saattaa ajatella, että ihme kaveri toi Mika, mutta uskokaa mua, kaikkeen kyllästyy. Jopa epäterveellisen ruuan ja rasvaisen kanan asiantuntija Aleksi K. maistaisi viikon jälkeen varmasti mielellään terveellistä vähärasvaista broilerin fileepihviä raikkaan salaatin kera hunajasiipien sijaan. Ja se on jo jotakin sanon minä.

Jokainen on varmasti Subwayssa syödessään ihmetelly käytäntöä valita sipsipussi lisukkeeks. Niin ihmettelin mäki. Ja ihmettelen edelleen. Täältä amerikan maalta sekin kai on lähtösin (korjatkaa jos oon väärässä), koska täällä sen huomaa olevan normaalia. Esim yhdessä neljästä Dining plan ruokalassa.

Oon käyny kyseisessä paikassa muutaman kerran ja ekalla kerralla olin innoissani kun menussa oli Grilled Chicken. Tilasin sen ja sain hampurilaisen, jonka välissä oli paistettu kanapihvi :D Onhan siinä kanaa, joka on tavallaan ”grillattu”, mutta odotin jotain muuta. Vaikka olishan se pitäny arvata, että ei sieltä pelkkää herkullista pihviä tuu, amerikassa kun ollaan :D

Mutta takas asiaan. Sipsipussi on siis normaali lisuke esim hampurilaisen kylkeen. Okei, käy se niinkin. Maissilastut on myös hyvä lisuke.


Kaikki ruoka huuhdotaan alas limulla.Mulla kesti kaks viikkoa paikantaa vesihana ruokalassa kaikkien kokiskoneiden keskeltä :D


Siinä vaiheessa alko kokis zero maistumaan aika tylsältä. Ja joka puolella refill on normaali käytäntö. Leffateatterissä ostin medium kokis zeron. Se oli 8 desiä. Jep. WHAT??!! Ja sitten joku ihmettelee, että jenkit on vähän isompaa (lue läskimpää) kansaa.

Kaikki ruoka ruokaloissa syödään kertakäyttöastioista. Eikä kierrätyksestä oo tietoakaan. Aluks ei pokka meinannu pitää kun näin nämä haarukka, veitsi lusikka -automaatit.






Tuntuu aika halvalta syödä pahvilautaselta, minkä pohjan leikkaa puhki muoviveitsellä. :D

Oon kokkaillu täällä about kerran tai pari viikossa. Se on ihanaa vaihtelua ja mukavaa ”omaa aikaa”. Kun sitä jakaa huoneen jonkun kanssa, ja koko ajan pyörii ihmisten ilmoilla, alkaa hiljanen Suomipoika kaipaamaan hiljasuutta. Sillon on oiva hetki kokkailla, koska kukaan muu ei keittiötä käytä. Ainakaan kokkaamiseen. Mikroa ja jääkaappia joku käyttää sillon tällön, mutta suurimmalla osalla jengistä on jääkaapit ja mikrot huoneissaan. Tässä kuvia keittiöstä.




On muuten ollu hämmästyttävää törmätä parikymppisiin ihmisiin, jotka ei osaa kokata. Yks päivä paistoin kananmunia leivän päälle. Keittiöön pamahti kaks 19 vuotiasta tyttöä, jotka oli aivan ihmeissään, että osaan ”kokata”. Siis mä paistoin kananmunia. Kai sitä voi kutsua kokaamiseks :D Ja tosiaan, se että valmistaa aterian alusta loppuun ite, kypsentämällä lihan ite ja pilkkomalla vihannekset leikkuulaudalla veitsellä tuntuu olevan asia, mikä tuntuu aivan mahdottomalta osalle amerikkalaisista opiskelijoista. Eihän kaikki täällä osaa edes spagettia keittää…

Nojoo, siinä vähän tilitystä ruuasta ja pääsinpä vähän purkamaan jenkeistäkin. Älkää kuitenkaan ottako liian tosissaan. On täällä helvetin kivaa J Huhhuh. Teki silti hyvää. Nyt sitä jaksaa taas lappaa kanasalaattia naamariin jonku aikaa. Paitsi että, meikäläinen lähtee VEGASIIN HUOMENNA!!! Jep. En malta odottaa. Seuraava päivitys siis tulee toivottavasti sunnuntaina kun oon selvinny takas elävien kirjoihin lauantain vuosisadan darrasta. Ollaan siis kolme iltaa Las Vegasissa, huhheijaa.

Huominen päivä pitäis vielä jaksaa odottaa. Lento lähtee 15:45. Nähääääääääää.


 Meikäläisen silmälaput tai vastaavat lentokoneeseen.

P.S Oot hullu jos luit tän kaiken.
                                                                    

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Jenkit ihmisinä



Suunnitelmieni mukaan alan käymään asioita läpi teemoittan, ennen päiväkirjamodeen siirtymistä. Ensimmäinen teema on jenkit ihmisinä. Haluun painottaa, että tää on ainoastaa mun mielipide. Oon ollu täällä vasta kuukauden ajan eli mieli voi vielä muuttua. Ja tällä hetkellä mulla on pata todella pahasti jumissa, joten käsittelen pääosin negatiivisia asioita :D Tai sit se oon vaan mä… Martin varmasti löytäisi pelkästään positiivisia asioita.

Lähdetään liikkeelle siitä, että stereotypiat on aina peräsin jostain. Oon tavannu muutamia erittäin stereotyyppisiä amerikkalaisia, mutta myös stereotypioista poikkeavia persoonia. Muutamia faktoja kuitenkin amerikkalaisista:

-Aika harvat amerikkalaiset tietävät asioista Amerikan ulkopuolella. Esim Suomen on luultu sijaitsevan Australiassa, Australian vieressä ja jossain Venäjän alapuolella eli siis ilmeisesti Georgian ja Kazakstanin huudeilla. Multa on myös kysytty ihan tosissaan, että syödäänkö Suomessa muutakin kuin kalaa. Mulla on pari Itävaltalaista kaveria täällä ja joidenkin amerikkalaisten on ollu vaikea uskoa, että tosiaan on olemassa Austria ja Australia ja että ne ei oo sama maa. Kuulin myös sivusta seuraavanlaisen puheenvuoron jenkkifutarin suusta liittyen Alaskan kylmyyteen (vapaasti suomennettuna): ”Mutta jos Alaskassa on niin kylmä, niin miksei ne ihmiset muuta U.S.A:aan???” Niin… Mitä tohon nyt sitte sanois. Tossa nyt oli vaan muutama esimerkki, ja noi kaverit ei siis oo niitä terävimpiä kyniä penaalissa, eli kyllä suurin osa tietää, missä Suomi sijaitsee, ja että Alaska kuuluu Yhdysvaltoihin. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että jenkkimediassa ei paljoa puhuta asioista maan rajojen ulkopuolella ja sen takia ihmiset eivät myöskään tiedä perusasioita maailmanmenosta. Te, jotka tunnette mut, tiedätte etten mä oo mikään uutisten tai maailmanpolitiikan suuri ystävä ja multitietäjä, mutta täällä mä kuitenkin tunnen oloni aina sillon tällön todella viisaaksi :D

-Jenkit on ehkä hieman enemmän pintaliitäjiä kuin suomalaiset, jos nyt niin voi sanoa. Täällä ihmisillä on paljon kavereita ja tuttuja, mutta vähemmän todellisia ystäviä. On myös normaalia, että kaverit lokeroidaan, esim kaverit kenen kanssa mennään salille, koulukaverit, työkaverit ym. Meille pidettiin jopa ”luento” tästä aiheesta ja siellä kerrottiin, että se kuuluu kulttuuriin. Ymmärrän toki, koska Amerikka on iso maa, ja jengi muuttaa ympäriinsä, mut silti se tuntuu harmilliselta. Mut on muutamaan kertaan esitelty jollekin ”This is my friend Mika” vaikka olin tuntenu tyypin, joka mut esitteli ehkä kymmenen minuutin ajan, se oli aluks vähän outoa, mut siihenki tottuu.

-Jenkit puhuu paljon, (ja kuten ensimmäisestä pointista voi päätellä) vähän asiaa. Esim leffan kattominen ilman hölöttämistä aivan turhista asioista tuntuu olevan mahdottomuus. Välillä on myös vaikee saada suunvuoroa, koska keskustelukulttuuri on kaukana tennistyylisestä keskustelumallista, jossa eka toinen sanoo asiansa ja siirtää pallon toiselle. Täällä keskustelu on enemmän amerikkalaista fudista: kaikki puhuu röyhkeesti toistensa päälle. Tai ehkä ennemminki rugbya, koska jenkkifudiksessa on sentään taukoja. Ja tosiaan, vähän asiaa. Tuntuu, että on tosi vaikeeta puhua oikeesti kiinnostavista jutuista ja pureutua ees vähän pintaa syvemmälle, nää paljon mielummin jauhaa paskaa pintapuoleisesti. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa oo, ja jos haluan puhua syvällisiä, niin mun puolalainen nörtti kämppis kyllä hallitsee sen puolen turhankin hyvin, huhheijaa. Mutta siitä enemmän myöhemmin.

-Ylläri pylläri ihmiset on aika paljon avoimempia ja positiivisempia ku suomalaiset… :D Ja kohteliaampia palvelualalla. On outoa, että mäkissä siivooja kysyy ”Did you enjoy your meal, sir?” SIR?? WHAT?? En oo vieläkään tottunu tohon. Ei sillä että kävisin mäkissä joka päivä, mutta tota herrattelua kuulee kaikkialla. Lisäks ihmiset moikkaa aina kysymällä ”How are u?” Aluks menin aivan lukkoon ja aloin kertomaan päivän kuulumisia kunnes tajusin, ettei siihen kuulu vastata mitään muuta ”Fine thanks, how are u?” Ja oudointa on, ettei vastausta tarvii ees jäädä kuuntelemaan, senku kävelee ohi vaan. Mutta se on kiva että ihmiset on ilosia ja kohteliaita, voitaisiin mekin suomalaisina ottaa vähän oppia positiivisuudesta… J

-Yksi aivan käsittämätön juttu täällä on verkkarit. Jep, VERKKARIT. Yliopistoverkkarit. Rinnastettavissa yliopistohaalareihin. Paitsi että kyseessä on verkkarit. Ja jengi käyttää niitä koko ajan kaikkialla, ja mikä kamalinta, se on kohtuu coolia. WHAT!!!?? Täällä ihmiset siis kulkee ympäri kampusta luokkiin, safkamestoihin, kauppaan ja joka paikkaan verkkareissa, joissa lukee Kentucky, University of Kentucky, Kentucky Wildcats (ilmeisesti meijän urheilujengin nimi) tai ihan vaan UK (University of Kentucky). Ne on useimmiten sinisiä. Ja tästä verkkarijutusta päästään siihen, kuinka ihmisiä ei juurikaan kiinnosta pukeutua tai laittautua arkipäivisin. Mimmit kulkee verkkareissa ilman meikkiä, ja suurimmalla osalla väestöstä on jaloissaan lenkkarit. Tunnen oloni ulkopuoliseks mun punasissa housuissa Marimekko -laukku olalla. Eräänä perjantaina pari viikkoa takaperin törmäsin baarissa tyttöön, joka halus tarjota mulle drinkin, koska ollaan samalla kurssilla. Mä en ollu nähnykään tyttöä aikasemmin. Vartin juttelun jälkeen tajusin, että kyllä, ollaanhan me samalla kurssilla. Mimmi vaan näytti niin erilaiselta tälläytyneenä ja ilman verkkareita…

-Jengillä on oikeesti aseita. Koskin perjantaina ekaa kertaa elämässäni haulikkoon. Siinä se oli, auton takapenkillä, ja se oli aivan normaalia. WHAT??

-Outoa on kuinka paljon jengi fiilistelee urheilua. Kuvitelkaa lätkän mm kisat ympärivuotiseks tapahtumaks. Ja jokainen matsi on tärkeä. Sellasta tää urheilufanaattisuus on täällä. Jengi seuraa erityisesti korista aivan fiiliksissä, yliopistokorista ja NBA:ta. Ja äsken oli Super Bowl. Huhheijaa. Paitsi että otan sanani saman tien takasin. Tätä on aika vaikee selittää. Jengi on fiiliksissä urheilusta, erityisesti koriksesta, mutta samaan aikaan jengiä ei kiinnosta juurikaan. Äsken Super Bowlin aikaan jengi vaan jauho paskaa (ei tullu enää tässä vaiheessa yllätyksenä) ja katto youtubesta videoita (jopa koulun edustusjoukkueessa pelaavat jenkkifutarit), mutta kun jotain tapahtu kaikki oli yhtäkkiä kovin kiinnostuneita matsista. Ja jos kysyn jotain säännöistä, osalla ei oo harmainta aavistusta. Jotenki mulla tulee mieleen nainen joka menee baariin tarkotuksenaan iskeä raamikas mies lätkän mm kisojen aikaan. Nainen esittää kovin kiinnostunutta lätkäfania, vaikka tosiasiassa tietämys lajista ja kiinnostus urheilua kohtaan on aika matalalla. Kello on yö, ja oon väsyny, siks saattaa lähteä vähän lapasesta nää jutut nyt…

Nyt siis lopetan tämän tekstin. Haluun loppuun sanoa, että nautin mun olosta täällä, ja suurin osa ihmisistä on todella mukavia. Välillä vaan kulttuurierot ottaa päähän. Oli ihana purkaa vähän sydäntä ja jakaa se jonkun kanssa.

Sori kirjotusvirheistä, en jaksa oikolukea. Arvostan, jos luit koko tekstin!

Bongasin kokisrekan kahteen kertaan uudelleen: