torstai 8. maaliskuuta 2012

Raskas viikko


on melkeen ohi. Tällä viikolla mulla on ollu viis pikatenttiä, joista osallistuin kolmeen (ei hätää äiti, mä tiedän mitä mä teen), kaks tenttiä ja huomiseks (perjantaiks) pitäis vielä rustata 600 sanan vastaus nelisivuseen artikkeliin. Tota viimesintä en jaksa tehdä. En kykene. Luin artikkelin läpi enkä ymmärtäny ees mistä oli kyse. Saatanan vaikeeta kieltä. Mulla menee koko artikkelin läpi kahlaamiseen arviolta kaks tuntia. Ja toiset kaks tuntia vastauksen kirjottamiseen. Ja oon väsyny. Tavallaan mukava tunne olla oikeesti piipussa koulujuttujen takia, pitkästä aikaa. Toki saattaa olla, etten ois näin piipussa, jos olisin käyny luennoilla ahkerammin. Valintojen maailma.

Mun taktiikka on seuraavanlainen. Meen huomenna tunnille, ja siellä keskustellaan artikkelista, ja mitä muut on kirjottanu. Teen salaa muistiinpanoja ja heti tunnin jälkeen riennän kirjottamaan oman tekstini lukematta artikkelia. Tai ehkä mä voin sitä vilkasta uudestaan huomenna. Myöhästymisestä tulee 10 % rangaistus per päivä, mutta uskon, että saan paremman tekstin aikaseks tunnin jälkeen, ku mitä nyt, joten lopputulos on sama.

Huomenna, kun teksti on valmis ja lähetetty, olo tulee olemaan mainio. Mä voin aistia sen nyt jo. Meillä alkaa nimittäin Spring Break, eli edessä on viikon loma, ja meikäläinen lähtee FLORIDAAN BABY! WHAT??!! Mut siitä enemmän sitten paikanpäältä. Jeejee. Haluun kuitenkin äkkiä kertoa säästä siellä.

Esimerkkinä tuleva maanantai: päivän korkein 29 astetta celsiusta ja yön matalin 17 astetta celsiusta. Repikää siitä!!! Meikäläinen menee t-paita- ja shortsiostoksille. :D

Kuten sanoin, viikko on ollu rankka. Eikä asiaa helpota taloustieteen helvetilliseltä näyttävät kaavat ja pikatentit. Tässä kuva kaavasta, joka aluks näytti kovin pelottavalta.

Muutenki tunnit ollu nyt jotenki astetta raskaampia. Ihan ku opet (tai hienosti sanottuna professorit) haluis tahallaan ylikuormittaa oppilaita ennen lomaa, et loma tuntuis paremmalta.

Mukava homma tällä, ja viime viikolla, on ollu, että oon vihdoin löytäny ihmisiä, joiden maailmankatsomus ja arvot kohtaavat mun kanssa. Oon nimittäin vihdoin päässy pelaamaan FIFAA ja HALOO. Kyllä. Se teki hyvää. Varsinki voittaminen. Huomenna ois tarkotus pelata yhen itävaltalaisen jätkän, Lawrencen, kans, joka hävis Hjerpsethille vaan 3-1. Jos et tiedä, perehdy, tomppeli. Vähän jännittää. Täällä on sellanen opiskelijakahvila, missä saa pelata xboxia, bilistä ja pingistä. Ne maksaa vähäsen, mut sehän ei haittaa. Ei sillä, et mulla rahaa olis, mutta kyse nyt on vaan kovin tärkeistä asioista. Siis Fifasta ja Halosta. Ei biliksellä ja pinkipongilla niin väliä. Lisäks mun kaverin Chrisin naapuri on kova pelaamaan ja oli puhetta pienimuotosesta turnauksesta. Ai että. Mut se tapahtuu vasta spring breakin jälkeen.

Viikon alusta teki raskaan myös vessassa käynnin vaikeus. Nyt te kaikki kelaatte, että WHAT??!! mutta antakaas kun valotan asiaa. Henkilö (omasta pyynnöstään pysyy nimettömänä) kenen kanssa mä ja Kamil siis jaetaan kylppäri, päätti kännissä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä peittää meijän kylppärin kaakelit homopornolla. Kyllä. Eikä millä tahansa homopornolla, vaan arabialaisella amatöörihomopornolla. Se kai kelas, että se olis hauska yllätys. Vaan ei ollut. Ne kuvat oli sen verran häiriintyneitä, että oikeesti tuli paha olo. Se ei ollu kivaa. Sekin onneks ymmärs aika nopeesti, että vitsi oli viety liian pitkälle ja repi kuvat kahen päivän jälkeen pois. Mulla on kännykässä todistusaineistoa tästä meijän kylppärin uudesta tapetista, mutta musta tuntuu, etten voi julkasta niitä kuvia tällä sivustolla. Sori.

edit. Jouduin poistamaan tästä välistä kappaleen, koska asianomainen henkilö niin pyysi. Toivottavasti joku ehti lukemaan.

Takasin raskaaseen viikkoon. Asiaa ei auttanut fakta, että joku V***N IDIOOTTI pölli mun pyörästä ketjun. Kyllä. WHAT??!! Mä en halua tietää, mitä joku tekee käytetyllä ja likasella ketjulla. Ehkä laittaa omaan pyöräänsä, ehkä ei...

Viikon raskautta ei myöskään lieventänyt mun rakas kämppis. En käytä nimeä, koska se saattaa stalkata mun blogia. Ihan tosi. Toivottavasti en jää kiinni. Ongelmana on, että se on kova puhumaan. Ja se luulee olevansa muita viisaampi ja fiksumpi. Eli sillon ei hyvä heilu, kun se innostuu puhumaan. Ja tällä viikolla se halus olla äänessä normaalia enemmän. Tai ehkä musta vaan tuntu siltä, koska mun piti oikeesti opiskella, eikä aikaa riittäny paskan jauhamiseen. Tai siis tässä tapauksessa kuuntelemiseen. Älkää ymmärtäkö väärin, se on helvetin hyvä jätkä, mun ylivoimasesti paras kaveri täällä, mutta on siinä vikojakin. Ja kun asuu jonkun kanssa samassa huoneessa kaikki viat kasvaa kymmenenteen potenssiin. Tässä esimerkkejä.

Tokalla viikolla istuttiin ruokalassa syömässä, kun se yhtäkkiä päätti kertoa meille, mulle ja Sunille, lentokoneista. Luento kesti noin 20 minuuttia. Se ties kaikki helvetin boeng ja airbus lentokoneet ja niiden matkustajakapasiteetin ja maksiminopeuden ja maksimikorkeuden ja onnettomuuksien lukumäärän ja valmistusvuodet ja kuinka monta mitäkin konetta milläkin lentoyhtiöllä on ym ym ym. Muistan kuinka vaihdoin Sunin kanssa katseita ja kuinka me pyöriteltiin päitä, mutta mun rakas kämppis ei luennoitsemiseltaan kyenny kiinnittämään siihen mitään huomiota. :D Musta tuntuu, että se saa enemmän tyydytystä wikipedian lukemisesta ku pornon kattomisesta.

Eilen se päätti kertoa mulle Georgian viiniteollisuudesta. Se oli siinä vaiheessa vetäny mologia jo 15 minuutin verran sen lentomatkasta Georgiasta Puolaan. Luento viiniteollisuudesta kesti 10 minuuttia. Ihan mielenkiintosta sinänsä, kai, mutta mä halusin vaan ottaa iisisti puol tuntia salin jälkeen ja kattoa Driven loppuun. Mutta ei. Enhän mä kehtaa sanoa, että voisitko vähän tiivistää :D Ja näitä monologi esimerkkejä riittää. Mutta kaks on ehkä tarpeeks.

Monologien lisäks huono puoli on tosiaan se, että se pitää itteään muita älykkäämpänä, vaikka musta tuntuu et asia on täysin päinvastoin. Se opiskelee aivan tajuttomasti, ja saa huonompia arvosanoja ku muut vaihtarit. Se on myös kohtuu huono matikassa. Musta tuntuu, että se koittaa kompensoida asiaa kasaamalla järjetöntä tietopankkia päähänsä. Ja mun on pakko myöntää, että se kyllä tietää todella paljon eri asioista. Se tietää mm varmasti enemmän Suomen historiasta ku keskiverto suomalainen, minä mukaan lukien. Huono puoli on se, ettei se myönnä olevansa väärässä, eikä se itse asiassa useimmissa tapauksissa usko olevansa väärässä. Lisäks se on huono häviäjä. Vegasissa käytiin mm seuraavanlainen keskustelu rulettipöydän vieressä, jossa se oli häviöllä 30 dollaria ja mä reilusti voitolla.

Mä sanoin vitsillä: ”Sun pitäis pelata niinku mä. Mulla on selkee systeemi ja sä näät ne tulokset. Mä voitan rahaa. Ens kerralla kato kuuntelet mua, niin säki voitat.”

Se sano todella vihasena: ”Kuule, mä oon sua niin paljon älykkäämpi ja viisaampi, ettei sun pitäis alkaa neuvomaan mua.”

Mitä??!! WHAT??!! Eihän nyt kukaan oikeesti, tosissaan, sano noin. Huhheijaa. Olin todella vihanen hetken aikaa… Tänää se kuitenki lähti käymään kotimaassaan kymmenen päivän ajaks, ja voin sanoa, tekee hyvää, ainakin mulle :D

Teki hyvää tilittää. Huh. Toivottavasti toi kämppis ei tosiaan lue tätä google translatorin avulla. Se nimittäin ei ois uutta. Sen sortin sälli kyseessä. Nyt joudun lopettamaan ja lähettämään tän ilman oikolukua, koska Lawrence tuli just kertomaan et alakerran isolla screenillä pelataan Fifaa. Pakkohan se on mennä ottaa ”pari” matsia. Vai onko. Hitto. Toisaalta haluisin vaan nukkua.

Seuraavat tekstit tulee sisältämään enemmän kuvia. Ja jonkun punasen langa. Se oli aika kateissa ainaki tässä tekstissä :D Ja vissii muutamassa muussakin.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Tornado


Istun parhaillaan mun kaverin Katien tädin talossa, keittiössä. Kohta paukitaan kellariin piiloon TORNADOA! WHAT??!! Jep. Tornadoa. Se iskee Lexingtoniin luultavasti tunnin parin päästä. Keskiviikkona lounaisosassa maata jengiä kuoli tornadon takia. Ja tää myrsky on vissii pahempi. O-ou. Mut kellarissa meillä ei oo mitään hätää. Jeejee. Meillä on rutkasti epäterveellistä ruokaa, jätskiä, SOKERILLISTA Pepsiä, karkkia ja keksejä. Koska jos kuollaa, niin kuollaan ainaki mahat täynnä herkullista ruokaa :D

Okei. Nyt istun kellarissa. Ulkona sataa kohtuu isoja rakeita vaakatasossa. Käväsin, tietenkin, ulkona heti ku varotussireeni alko soida. Sää muuttu muutamassa sekunnissa lämpimästä viileeks ja rakeet iskeyty aivan yhtäkkiä vasten kasvoja. Tavallaan pikkupoika mun sisällä haluaa juosta ulos ja todistaa luonnonvoimien jylläämistä, mutta aikuinen mies haluaa pysyä sisällä turvassa.

Nyt ukkonen on aika lähellä. Katien veli soitti keskeltä myrskyä vähän aikaa sit ja sano et taivas on vihreä salamoista. Hmm, liiottelua? Voi olla. Tai sit ei. Käyn kohta kurkkaa yläkerran ikkunasta menoa. Jännittää. Hyvällä tavalla. Pikkupoika alkaa ottaa vallan…

Perkele. Kävin yläkerrassa. Tornadot meni ohi. Pettymys. Istuttiin kellarissa joku tunti pelaten korttia, ja sit tuli ilmotus, ettei oo mitään hätää. Sää ulkona on kuitenki kohtuu ”kreisi”. Sairas tuuli ja rakeita ja vettä sataa vaakatasossa… :D

Nojoo, hengissä selvittiin. Nyt ollaan hengailtu koko päivä tääl Katien tädin talossa. Katottiin äsken Vallan Kääntöpuoli,oli aika hyvä! Suosittelen.

Nyt kuitenki haluisin täältä takas dormille, ja sit salille, mut nää muut alko kokkailee, eli mul ei oo kyytiä takas. Perkele. Ollu rankka päivä :D

torstai 1. maaliskuuta 2012

Arki


Arki se on täälläkin. Silti se pääsee aina yllättämään. Sitä ei tajua, että suurin osa ihmisistä täällä ihan oikeasti haluaa opiskella, ja että suurin osa ihmisistä asuu tai on asunu täällä pidemään ku neljä kuukautta. Jotenkin tekis mieli koko ajan tehdä jotain ja mennä eri paikkoihin, muttei se oikein onnistu. Onhan tää Lexingtonkin ihan söpö paikka, mutta olis mukava käydä muissakin kaupungeissa. Ongelma usein tietenkin on raha, tai tarkemmin sen puute. Ens viikolla mitä luultavimmin lähen viettämään spring breakia suunnitelmista (Florida) poiketen New Orleansiin. Saa nähä miten käy, kunhan nyt johonkin pääsis.

Koulua tosiaan on, mutta nyt oon ehkä vihdoin tajunnu homman juonen. Jos haluaa saada A:n (asteikko on A:sta E:hen, A paras, E hylätty), joutuu oikeesti tekemään töitä, joskus paljonkin. Sen sijaan, jos esim B tai C riittää, töitä ei joudu tekemään juuri lainkaan. Tässä muutama esimerkki:
-Sain business management tentistä 88/100 (B) skipaten kolmasosan luennoista, lukematta kirjaa kokonaan, ja tilaamatta sanomalehteä, jota kolmasosa kysymyksistä koski.
-Sain mikrotaloustieteen tentistä 92/100 (A) skipaten neljäsosan luennoista, lukemalla ainoastaan neljäsosan vaadittavista artikkeleista, ja lukematta kirjaa (se oli niin helvetin kallis, etten ostanu).
-Oon saanut financial management kurssin esseistä, joita on ollu kolme, ja yhestä pikatentistä keskimäärin 85/100 (B). Luokan keskiarvo on 82. Ja kuten varmaan arvaattekin, oon mennyt aina sieltä, mistä aita on matalin.
-Sain Digital Art: Space and Time –kurssin viimeisimmästä pikatentistä 103/110 (A) skippaamalla molemmat luennot, joita tentti koski.

Kursseista lyhyesti. Tai pitkästi.

Financial management in arts organizations –kurssin nimestä voikin päätellä, mistä on kyse. Tällä kurssilla meillä ei oo kirjaa, vaan netissä on eri artikkeleita, jotka pitäis lukea. Mä en lue. Eikä lue varmaan 75 % muistakaan oppilaista. Arvosana koostuu lähinnä eri esseistä ja raporteista. Tää on aika pieni kurssi, meitä on noin parikymmentä. Tunneilla useimmiten keskustellaan aika paljon, ja se on ihan mukavaa. Katottiin me jo yks leffakin! The Art of the Steal. Ihan jännä pätkä. Tunneilla mä pysyn useimmiten hiljaa, koska en yksinkertasesti saa suunvuoroa :D Ja vaikka saisinkin, siinä vaiheessa useimmiten kaikki järkevät asiat on jo sanottu, enkä perinteisenä suomalaisena jaksa mitään paskaa alkaa puhumaan. Mutta jenkit puhuu. Se välillä vähän ärsyttää. Lisäks aika usein oon aika pihalla: vieras kieli, vieraita juttuja ym. :D Mutta kiva kurssi, tosin en tiedä tarvitsenko opittuja juttuja ikinä tulevaisuudessa. Me käydään nimittäin läpi, miten asiat hoidetaan amerikkalaisessa taideorganisaatiossa, ja uskon, että Suomessa käytännöt on aika erilaisia. Tätä kurssia mulla on ma,ke,pe 11:00-11:50. Tällä kurssilla otetaan läsnäolo, eikä yli kuutta luvatonta poissaoloa saa olla. Mulla on nyt kaks.

Principles of microeconomics –kurssin nimestä voi myös päätellä, mistä on kyse. Mikrotaloustieteestä. Jos ei sano mitään, googlaa. Eikä hätää, ei sanonu mullekaan ennen ku menin kurssille. Ihan mageeta settiä kuitenkin! Oiskohan pitäny hakea yliopistoon. Pistää miettimään… Tätä kurssia mulla on ti&to klo 12:30-13:45. 75 min menee yllättävän nopeesti, koska ope hallitsee hommat. Ei pääse kyllästymään. Tällä kurssilla tosiaan on kirja, jota en ostanu. Ilmankin ilmeisesti pärjää. Kirjan lisäksi luetaan paljon artikkeleja, jotka useimmiten jätän kuitenkin lukematta, johtuen liian vaikeesta kielestä. Mulla kestäis 20 sivun artikkelipinon lukeminen joku 4-5 tuntia, koska sanasto on niin hankalaa. Lukemattakin ilmeisesti pärjää. Luen sillon tällön artikkelit, jotka vaikuttaa mielenkiintosilta ja helppolukusilta. Tunneilla käytetään open valmiiksi suunnittelemia muistiinpanoja, jotka tulee siis ostaa. Muistiinpanoissa on aukkoja, joita sitten täydennetään. Toimiva systeemi, terveisiä Humakiin! Toi muistiinpanovihkonen on myös osasyy, että ilman kirjaa voi saada A:n tentistä. Arvosana tulee pikatenteistä, joita on aika usein, ja kolmesta isommasta tentistä. Tunnilla ei oteta läsnäoloa, koska oppilaita on about 500. Huomattavasti mielenkiintoisin, ja aivojen kannalta haastavin kurssi.

Business management –kurssilla käydään läpi, miten yritystä johdetaan, mitä johtajalta vaaditaan ja millaisia erilaisia esimiehiä ja yrityksiä on olemassa. Ihan mielenkiintosta, mutta jotenkin opetusmetodit on kovin tylsiä ja kuivia. Tai metodi. Luento ilman power pointtia tai kalvoja tai mitään vastaavaa. Pelkkää puhetta. Vaikee hahmottaa kokonaisuuksia ja pysyä hereillä. Tää on se luento, minkä aikana tekstailen whatsappin avulla teille sinne Suomeen. :D 75 minuutin luento tiistaisin ja torstaisin klo 15:30-16:45 on yhtä tuskaa. Kyseessä on luento 500 henkilölle, joten läsnäoloa ei oteta. Se on hyvä juttu. Kirjana toimii John Maxwell - 21 Indispensable Qualities of a Leader. Välillä vaikee ottaa vakavasti. Kirjassa käytännössä käydään läpi ERITTÄIN amerikkalaiseen tyyliin, kuinka johtajalla tulee olla visio ja intohimoa ym. paskaa. Aika itsestäänselvyyksiä. Se on tollanen kuinkamenestyäelämässäopas. Ja oudointa on, että tentissä kysytään suoria lainauksia kirjasta. Luennoilla aina käydään läpi tärkeimmät lainaukset kappalekohtasesti. Sinänsä hyvä, riittää että lukasee rivin sieltä rivin täältä tenttiin, ja hyvin menee. Lisäks kirja on vaan reilu sata sivua. Kirjan lisäksi tosiaan käytetään artikkeleja Wall Street Journalista, mutta erinäisten syiden takia en tilannut lehteä. Ostan maikan ”viralliset” muistiinpanot joka viikolta muutamalla dollarilla ennen tenttiä, ja tsekkailen sieltä artikkelien pääpointit ja mitä luennoilla on puhuttu. Ihan ok kurssi, kai…

Neljäs ja ajallisesti haastavin kurssi on Digital Art: Space and Time. Käytännössä tehdään taidetta Photoshopilla. Se on aika jees hommaa. Oikeestaan tosi mukavaa, ja Photoshop on aika hyödyllinen softa. Ainoa miinus on, että kyseessä on aika aikaavievä kurssi. Meillä on maanantaisin klo 13:00-13:50 luento-osuus, joka on erittäin puuduttava. Huhheijaa. Tavallaan ihan jännää settiä (mm. surrealismista ja dadaismista ja sen sellasesta), mutta kun kyllä sitä mieluummin on jossain muualla. Ja ku on maanantai, niin on vähän väsyny. Ja kun se on päivän vika tunti. Syitä riittää skipata luento, ja joskus niin teenkin. Sillon kun tiedän, etten jaksa kuunnella, en vaivaudu paikalle, mutta jos tunnen olon pirteeks, ihan mielenkiinnosta meen kuuntelemaan kolmekymppistä taidehippiä. Luennon lisäks joka ti ja to klo 9:00-10:50 me leikitään Photoshopilla. Se on kivaa, kuten jo sanoin. Kotiläksyjä tulee sillon tällön. Pitää esim alottaa seuraava työ tai lähettää sähköpostilla 20 ideaa seuraavaa työtä varten. Oon joutunu mm sairauden ja Vegasin takia skippaamaan ton ”labratunnin” muutamaan kertaan, joten osan töistä oon joutunu tekemään aika hutiloiden. Oon kuitenkin vihdoin ymmärtäny, mistä taiteessa on kyse. Taiteessa on kyse siitä, että tekee jotain, ihan sama mitä, hyvin (esim Photoshopissa tarkasti ja siten että kaikki näyttää hiotulta), ja sen jälkeen osaa puhua paskaa omasta työstään. Oon havainnu hyväks viitata omiin kokemuksiini ja syvimpiin tunteisiini, jolloin usein naispuoleinen opettajani nyökkäilee mulle hyväksyvästi, ja lopuks sanoo jotain siitä kuinka hyvin osaan tuoda sielua mun töihini. Se tosiaan tykkää musta, en tiedä miks. Ehkä koska oon muutaman vuoden muita vanhempi, ja käyttäydyn kypsästi tai jotain. Voi olla, että sen mielipide muuttuis, jos se sattuis Lexingtonin kaduille torstaiöisin (all you can drink on vaan torstaisin), ku mä juoksen housut kintuissa humalapäissäni kohti tuntematonta. Tässä esimerkki mun tunnissa väsäämästä ”Self portraitista”:

Tehtävänantona oli siis tehä omakuva, käyttäen scannattuja henkilökohtasia tavaroita ja netistä haettuja kuvia. Eihän mulla oo täällä mitään henkilökohtasia esineitä mukana, perkele. Henkilökohtasimpia esineitä on tyylii passi, iphone ja Aleksilta saadut, varmaan jo vanhaks menneet, laatikossa pölyä keräävät talvirenkaat. Noh, nappasin siis eteisestä mitä mukaan tarttu: sateenvarjon (jota ei voinu scannata), vetoremmit (salihommia), jotkut epämääräset klipsuttimet ja mandariinin, ja marssin tunnille imacin eteen. Kaikkihan näkee, ettei kyseessä oo mitenkään mestarillinen taidepläjäys, mutta seuraava selitys sai open koskemaan mun olkapäätä ja sanomaan ouh.

”Vuosia sitten koin ikävän takaiskun, tapaturman, jonka seurauksena olin aika maassa. Taustalla on kolme kuvaa sekä yks maalaus Helsingistä, koska Helsinki on se paikka, jossa rakensin elämäni uudestaan palasista. Nimenomaan kaiken mun kokeman takia Helsinki on mulle erittäin rakas paikka ja osa mua. Sateenvarjot symbolisoivat kaikkea paskaa, sadetta, joka seurasi tästä tapaturmasta. Ne myös symbolisoivat mun perhettä ja ystäviä, jotka sateenvarjon tavoin suojasivat mua, jotta voin rauhassa kasata itteni. Tässä mukaan astuvat vetoremmit ja kiipeilykoukut. Ne symbolisoivat mun matkaa pohjalta huipulle. Kiipeämistä. Kuvasta voi nähdä kuinka liike on positiivista, vasemmalta oikealle, alhaalta ylös. Kohti mandariinia, joka on ainoa kirkkaasti erottuva elementti kuvassa. Teos jättää epäselväks oonko mä jo päässy määränpäähäni, vai olenko mä vielä matkalla sinne.”

Eikä toi nyt mitään ihan paskaa oo. Ei todellakaan. Totta joka sana. Mut silti… Jotenki… Niin… Hmm… Nojoo. :D

Viides kurssi on Arts Administration professions, joka on ns. minikurssi. Sitä on vaan kerran viikossa 50 minuuttia, maanantaisin klo 12:00-12:50. Hyödyllinen kurssi, jos haluaa työllistyä Jenkkeihin. Se nyt vaan ei oo mun tavote. Kai. Emmä tiiä. Mut kepeesti menee 50 minuuttia, ja usein on ihan jänniä juttuja. Usein paikalla on vierailevia entisiä opiskelijoita, jotka kertovat omista uristaan tai työelämän edustajia.

Siinä kursseista, ja ei ollenkaan arjesta. Taidan vaihtaa otsikon. Emmä jaksa.

Tossa yks päivä oli vähän jännät paikat, ku joku IDIOOTTI oli lukinnu mun pyörän. Lainasin Kamilin pyörää, mutta huhhuh. Täytyy olla aika pihalla tai sienissä tota vaijerilukkoa laittaessa. Keltanen pyörä siis mun.

Nyt lopettelen, kello on puol kaks yöllä. Mun huominen tunti on peruttu. Jee.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vegas

Turhaan mä noita kuvia venasin, ei niistä oo mihinkään. :D Eikä oo Bilalistakaan. Sillä oli kamera koko ajan mukana, mut sillä ei oo piuhaa, millä se sais kuvat koneelle. URPO. Mut tässä tarina Vegasista. Mä en voi kertoa kaikkea, koska sovittiin, että osa jutuista jätetään Vegasiin.

Reissussa mukana oli siis Kamil, Bilal, Daniel ja Lauren

Alotettiin reissu (lämpimällä ja halvalla) oluella dormissa. Tietenkin. Tai minä ja Kamil alotettiin, muille ei maistunu. Taksilla lentokentälle.


Kävi ilmi, että lento on pari tuntia myöhässä. Jatkettiin (kalliin) oluen tiputtelua ja syötiin (kalliit) subit.

Lentokone oli epämiellyttävin, mihin oon koskaan törmänny. Penkkejä ei voinu säätää, ja ne oli niin pystyssä ku vaan penkki voi olla ilman että henkilö, joka penkissä istuu, kaatuu eteenpäin. Penkit oli myös kovia. Ja jalkatilaa ei ollu. Edes mulla, saati sitte pidemmillä sälleillä.

Laskeuduttiin Vegasiin joskus seiskan jälkeen. Tunnelma oli sekava ja nälkänen. Sekä odottava. Kukaan ei tienny, mitä tulee tapahtumaan ja koko kaupunki valoineen näytti hämmentävältä, kun ajettiin taksilla hotellille. Tässä vaiheessa uhkapeliriippuvainen Bilal oli ehtiny jo hävitä rahaa ensimmäiseen vastaan tulleeseen pelikoneeseen lentokentällä.

Suunnitelma hotellille päästyämme oli selvä: eka ruokaa, sit viinaa. Ruoka syötiin missäs muuallakaan ku mäkissä. Tässä vaiheessa ounastelin, että Vegas saattaa olla kallis paikka. Viina haettiin lähimmästä sekatavarakaupasta. Tässä vaiheessa oli erittäin selvää, että Vegas on kallis paikka. 200 gramman sipsipussi makso 4,5 dollaria. Viina oli keskimäärin 50 % kalliimpaa ku Lexingtonissa. Nojoo, minkäs sille mahtaa.

Kassit (siis muovikassit, daa) täynnä kaljaa ja viinaa paukittiin takas hotellille lepäämään hetkeks ja valmistautumaan iltaan. Niin joo, tässä vaiheessa myös tajuttiin, että vaikka me oltiin varattu huone kolmelle, sänkyjä oli ainoastaan kaks. Suoritettiin arvonta, jonka mä voitin. Sain siis nukkua ekan yön yksin Bilalin ja Kamilin lusikoidessa kahestaan 120 senttisessä sängyssä. Olin ilonen.

Joskus 11 aikoihin lähettiin liikkeelle. Mulla ja Bilalilla oli suunnitelma selvä. Kävellään Stripiä (pääkatua) pitkin ja etitään strippiklubi, koska se on paikka, missä on pakko vierailla, jos Vegasissa käy. Piste. Noh, asia ei ollu aivan niin yksinkertanen. Lauren oli päättäny pukea päälleen todella minimaalisen mekon, joten kävely ei tullut kuuloonkaan. Ulkona nimittäin oli aika kylmä. Perse meinas revetä. Siinä sitte tapeltiin ja keskusteltiin puol tuntia mihin mennään. Lopulta otettiin taksi johonki klubille. Vetovastuussa olivat Daniel ja Lauren. Klubit sijaitsee Vegasissa kasinoiden sisällä ja kasinot on isoja, joten ku noustiin taksista Miragen edessä ja mentiin sisään kasinoon, meillä ei ollu mitään aavistusta minne mennä. Etittiin klubia joku 20 minuuttia, ja ku lopulta löydettiin se, kävi ilmi että se on auki vaan viikonloppusin. Hyvin hoidettu tiimi DanieljaLauren. Perse oli taas/edelleen repeämispisteessä. Kyseltiin ympäriinsä ja lopulta meijät neuvottiin viereiseen kasinoon. Sieltä löydettiin klubi, johon päästiin sisään ilmaseks. Meininki klubilla oli suoraan sanottuna aika huono, ja drinkit makso 17 dollaria. Miesten rooli klubilla oli olla rikkaista ja naisten rooli oli olla kauniita ja etsiä itelleen elättäjä. Nautittiin yhet drinkit ja lähettiin menee. Ulkona sitte Lauren halus ottaa taksin, mutta mä, Bilal ja Kamil lähettiin vaan kävelemään takas kohti Stripiä. Sanottiin että ottakaa vaan taksi, me etitään strippiklubi. Noh, se ei ollu niin helppoa. Tässä vaiheessa kello oli jo tosi yö ja meininki ei ollu hirveen korkeella. Lopulta, en edes muista miten, päädyttiin taksiin, joka suostu ajamaan meijät strippiklubille ilmaseks, koska käytäntö on, et klubit maksaa taksit asiakkaille. Matkalla haettiin kaljaa kaupasta ja vedettiin vartissa kännit taksissa. Tähän väliin mahtu myös mukavat Kamilin debitkortin ja Bilalin kännykän etsimistalkoot. Lopulta kävi ilmi, että kortti ja kännykkä on turvallisesti hotellilla.

Noh, strippiklubi on nyt koettu. Uudestaan en mene. Mitä sisällä tapahtu, on yks niistä asioista, joista sovittiin ettei puhuta. Lähtö klubilta tapahtui kuitenki erittäinkin mielenkiintoisella tavalla. Olin just pesemässä käsiä, kun Kamil pamahtaa sisään hengästyneenä ja sanoo, vapaasti suomennettuna: ”Mika, nyt lähetään ja äkkiä. Kävele nopeesti ulko-ovelle, äläkä välitä, mitä matkalla tapahtuu. Jos ulkona tapahtuu jotain, juokse karkuun.” No mitä tohon sitten sanois. Totesin, että on paras totella. Ei siinä onneks mitään suurempaa draamaa ollu. Kaikki meni ihan hyvin.

Strippiklubin ulkopuolella pohdittiin tilannetta.

Kello oli kolme, me oltiin jossain kaukana hotellista ja Stripistä, rahaa oli palanu illan aikana aivan liikaa, ja oltiin väsyneitä ja kärttysiä. Looginen vaihtoehto tossa tilanteessa taksin sijaan oli siis tietenkin kävellä hotellille. Seikkailtiin jossain junaradalla ja kiipeiltiin aitojen yli. Älkää edes kysykö. Päästiin hotellille joskus neljän jälkeen ja sammuttiin saman tien. Erittäin pettyneinä.

Aamulla heräsin ennen muita. Aloin laatimaan suunnitelmaa, jotta edellisillan tapahtumilta vältyttäis. Kamil ja Bilal oli jotenki todella hitaita, joten menin vetää kunnon buffetmätöt Laurenin ja Danielin kanssa. Niiden ilta oli menny ihan yhtä reisille, mikä oli tietenkin mukava kuulla :D Buffetin jälkeen haettiin lisää kaljaa viinakaupasta.

Täytettiin kylpyamme jäillä ja reilulla 40:llä oluella. Mmm. Kattokaa nyt! Ai että.

Sit lähettiin koko porukka kävelemään ympäri Vegasia.

Se oli mukavaa. Aurinko paisto ja oli todella lämmin. Kaikki oli isoa ja hienoa.


Kun oltiin pällistelty tarpeeks päätettiin mennä sisään kasinoon. Caesars Palaceen. Bilal suuntasi tietenki suoraan rulettipöytään Kamil seuranaan, kun taas mä, Lauren ja Daniel päätettiin vähän kierrellä ympäriinsä.

Kuten aikasemmin sanoin, kasinot on isoja. Todella isoja. Periaatteessa Vegasissa vois lomailla viikon poistumatta kertaakaan ulkoilmaan. Saman katon alla voi nukkua, syödä, juoda, juhlia, uhkapelata ja shoppailla. Lopulta pitkän kävelylenkin jälkeen palattiin Bilalin ja Kamilin luo. Munkin oli vihdoin aika alottaa uhkapelaaminen. Tässä vaiheessa pariskunta päätti siirtyä takasin hotellihuoneeseensa. Olin pienessä sievässä kun istuin rulettipöydän ääreen, ja kun poistun siitä parin tunnin kuluttua, olin aika päissäni. Ja rikkaampi. Hommahan toimii Vegasissa nimittäin niin, että kaikille, jotka pelaa uhkapelejä kasinossa, tarjotaan juomat ilmaseks. Mähän otin siitä kaiken irti. Panostin minimipanoksen ehkä joka viidenteen kierrokseen ja muun ajan nautin tunnelmasta, ja erityisesti ilmasista ja herkullisista drinkeistä. Se oli elämää. Mulla oli mun rahat dollarin chippeinä ja yhessä vaiheessa mulla oli reilu sata chippiä mun edessä. Aika hyvin ottaen huomioon, että sijotin kakskymppiä. Tunsin itteni menestyjäks, ku muodostin erilaisia kasoja mun pelimerkeistä ja vinkkailin tarjoilijaa tuomaan uuden gin tonicin pöytään. Ai että… Hienoja hetkiä. Lopulta, ku kello läheni kuutta, päätettiin mennä kattomaan Bellagion kuuluisa vesishow. Kyl te tiedätte sen. Noh, miten tän nyt sanois, olihan siinä, vettä. Ja sitä suihkus ihan hienosti musiikin tahdissa. Et ei harmita että näin, mut ei se nyt kovin mieleenpainuva elämyskään ollu. Tosin yöllä se oli huomattavasti hienompi, mutta kohtuu laimee setti kuitenki.

Vesishown jälkeen siirryttiin hotelliin lepäämään ja valmistautumaan iltaan. Illasta ei oikeestaan mitään erikoista kerrottavaa oo. Mentiin yhen kasinon katolla olevaan baariin ja räpsittiin kuvia.

Drinkit makso 13 dollaria, joten siellä ei paria tuntia pidempään viihdytty. Joskus kahen aikoihin mä ja Bilal siirryttiin takas hotellille nukkumaan, koska olin yksinkertasesti aivan puhki. Olinhan kuitenki tissutellu koko päivän. Kamil, Daniel ja Lauren jatko Venetian kasinon klubille, tai se oli niiden suunnitelma. Sisäänpääsy kuitenki evättiin, koska Lauren oli liian kännissä. Haha :D

Torstai oli kaiken kaikkiaan erittäin mukava päivä, joten ku perjantaina heräsin pariskunnan huoneesta pöllityn patjan päältä meijän huoneen lattialta, mua ei vituttanu lainkaan, toisin ku ekan illan jälkeen. Perjantaipäivä pyörittiin Circus Circus kasinossa, joka oli meijän hotellia (Riviera) vastapäätä. Joskus viiden aikoihin lähettiin Bilalin kanssa kattomaan showta, johon oltiin ostettu liput. Kamil tuli meijän seuraks venaamaan shown alkua.

Koska oltiin ostettu halvimmat liput, jouduttiin menemään paikan päälle reilua tuntia aikasemmin, mutta tunti kulu mukavasti Budweiseria litkiessä. Show oli nimeltään V – Variety. Se oli hyvä. En muista millon viimeks oon nauranu niin paljoa. Siinä oli vähän kaikkea, akrobatiaa, sirkustaidetta ja taikomista, mut pääosin komiikkaa ja rutkasti erilaisten esineiden heittelyä. Tsekatkaa youtubesta Wally Eastwood, hauska kaveri. Soitti pianoa mm aika erikoisella tavalla.

Shown jälkeen vedettiin burgerit ja siirryttiin Planet Hollywoodin kasinoon. Voi veljet. Se oli mukavaa. Istuttiin taas rulettipöytään ja taas kerran mulle maksettiin siitä että join rutkasti gin toniceja. Käsittämätöntä. Erityisen mukavaa Planet Hollywoodissa oli tunnelma, ja miten tän nyt sanois, naiset. Koska niitä riitti. Jakajina toimi pelkästään naisia, jotka kaikki oli pukeutunu puristavan näkösiin, mutta samaan aikaan paljastaviin korsetteihin. Eikä nyt puhuta rumista tai pienipovisista naisista. Sama homma tarjoilijoiden kanssa. Niin joo, ja pöytien vieressä vähäpukeiset naiset harrasti niin kutsuttua tankotanssia. Fiilis oli muutenki erilainen ku muissa kasinoissa. Siellä jengi oli bilettämässä, kun taas muissa kasinoissa jengi harrasti uhkapelejä sivistyneesti. Siinä ois kyllä viihtyny pidempäänkin, mut jostain syystä Kamil oli sitä mieltä, että meijän täytyy käydä Venetianissa… No sinne siis.

Se oli ihan makee paikka, sisälle oli siis rakennettu Venetsia. Kanaalit ja veneet ja kaikki.

Siellä oli myös happibaari. Pakkohan sitä oli kokeilla. Hengitin siis puhdasta happea puolen tunnin ajan ja sain samalla niska- ja hartiahierontaa.

Puolen tunnin jälkeen tunsin oloni kovin kevyeks ja onnelliseks. Se ei sinänsä ollu hyvä asia, koska puolta tuntia myöhemmin olin hävinny 60 dollaria alakerrassa olevan kasinon rulettipöydässä. Noh, olinpahan juonu pari ilmasta vodka-red bullia. Venetianin kasino ei ollu lähellekään yhtä mukava paikka ku Planet Hollywood, joten siirryttin takas sinne. Loppuilta meni vähän puihin rahanpuutteen takia, joten päädyttiin juomaan rommia istuen katukivetyksellä. Mut oli seki ihan kivaa. Klubeille sisäänpääsy oli niin kallista, eikä kukaan meistä oikeestaan viihdy klubeilla, ja drinkit oli kalliita, eikä kellään ollu rahaa rulettiin ym ym ym. Perjantai vietettiin siis poikien kesken, ilman Danielia ja Laurenia.

Joudun nyt skippaamaan neljä seuraavaa tuntia, erinäisistä syistä.

Meijän lento lähti aamukasilta, joten mentiin lentokentälle samoilla silmillä, sama känni päällä. Homman nimi oli kuitenkin se, että lentokone oli paskana, eikä ollu tietoa saadaanko se korjattua. Viiden tunnin odottelun jälkeen kävi ilmi, että lennetään takasin toisella koneella, mutta että kaikki ei mahu koneeseen. :D Mulle on vähän epäselvää vieläkin, millä perusteella valittiin, ketkä ei koneeseen pääse, koska vapaaehtosia ei ollu tarpeeks, mut pääasia on, että me mahduttiin koneeseen.

Tässä kuvia lentokentältä.


Tiivistettynä sekava ja erittäin kokemusrikas reissu. Ja raskas. Lauantaina ku pääsin omaan sänkyyn olin kuollu. Opin paljoa uusia (ei välttämättä niinkään hyviä) puolia matkakumppaneistani ja meijän välit sekä tiivisty että rakoili reissun aikana. Mä varmasti kirjotan viel joskus myöhemmin Vegasista, kun muistan jotain olennaista...

Seuraavalla kerralla tiedän enemmän, ja ymmärrän piilopullon tärkeyden, jos klubille mielin. Myös ilmasten sisäänpääsyjen haaliminen on tärkeetä, jos siis klubille haluaa. Voi tosin olla, että seuraavalla kerralla vietän aikani ainoastaan rulettipöydän ääressä. Ja seuraava kertahan tulee toivottavasti pian :)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Hangover

Te ootte nähny sen leffan. Te tiedätte miltä krapula tuntuu. Siinä leffassa niillä ei varsinaisesti kuitenkaan ollu krapulaa. Mulla oli eilen. Ja fiilis oli vähän ku Hangoverissa.

Heräsin kivilattialta siihen, että sisään paukki joku tuholaismyrkyttäjä. Se meni vessaan, suihkutti ilmeisesti jotain myrkkyjä ja lähti menee. Matkalla ulko-ovelle se nauro mulle. Tutkin tilannetta. Olin siis samassa kämpässä, mistä heräsin myös muutama viikko sitte vartti ennen tenttiä. Tälläkin kertaa heräsin vartti ennen tunnin alkua ja olin ilonen. Ehtisin vielä tunnille. Jee. Nousin ylös ja totesin etten pysy pystyssä. Kaaduin maahan. Olin ilmeisesti kännissä.

Tutkin tilannetta uudestaan. Olin hukannu mun puhelimen ja mun kengät. Mun vaatteet oli aivan kurassa, farkkujen vyö ja napit auki, ja boxerit sekä farkkujen taskut täynnä hiekkaa. Jep, hiekkaa. WHAT??!! Yritin muistella paloja edellisillasta, mutta en muistanu mitään. En mitään. Neljä sanaa: all you can drink.

Sohvalla nukku random tyyppi, jota en ollu koskaan nähny. Nousin ylös ja pysyin pystyssä kun oikein keskityin. Random tyyppi heräs, nous ylös ja käveli ulos ovesta sanomatta mitään. Hämmentävä tilanne. Herätin mun kaverin Katien, joka nukku sängyssä, ja jonka parhaan kaverin kämpässä oltiin. Alettiin ettiä mun luuria ja kenkiä. Niitä ei löytyny. Sen sijaan löydettiin jonkun mimmin henkkarit ja jonkun toisen mimmin käsilaukku. Oli ilmeisesti ollu hyvät jatkot. Katie ei myöskään muistanu mitään. Ei mitään.

Hiekka hiersi kasseja ja persettä ikävästi, mutten uhrannu ajatustakaan asialle. Olin nimittäin kohtuu paskana. Kengät on aika oleellinen juttu, jos haluu kävellä ulkona, eikä faijan iphonen hävittäminenkään oo mitenkään suositeltavaa. Lisäks ne kengät oli uudet ja hienot. Parinkymmenen minuutin etsintätuokion jälkeen Katien paras kaveri Kayla heräs. Kerroin Kaylalle, että mun luuri ja kengät on kadonnu. Kayla sano, että ne saattaa olla sen sängyssä. Sängyssä, ei sängyn vieressä. WHAT??!! No siellä ne oli. Okei. Huhhuh. Olin helpottunu. Elämäni kamalimmat puol tuntia.

Nyt kun tästä herätyksestä on kulunu yli 24 tuntia, voin nauraa tapahtuneelle, mutta eilen fiilis oli kamala. Edelleenkään en muista mitään ja hiekka on iso mysteeri. Mun ja Katien kengät oli märät, vaikkei ulkona satanu, sekin on iso mysteeri. Iso mysteeri on myös mitä Daniel on tehny, koska se ei kuulemma ollu jatkoilla, muttei myöskään tullu takas Smith Halliin ennen ku vasta aikasin aamulla. Ilmeisesti. Se ei muista mitään. All you can drink.

Tässä kuva torstailta. Mä ja Kamil.
 

Ei oikee tekstarin kirjottaminen sujunu yöllä...

Sellasta...

Suosittelen perehtymään myös ystäväni Samin blogiin. Nauroin. http://unelmanelamisblogi.blogspot.com/

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kampus, asuntola, Lexington

Rakkaat ja erityisesti lukuisat fanini, joudutte valitettavasti odottamaan Vegasin raporttia vielä muutaman päivän. Mulla ei oo hyviä kuvia juuri ollenkaan, joten kunhan saan kuvat Danielin tyttöystävältä Laurenilta, niin sitten tulee kattavaa raporttia siitä, kuinka seikkailtiin ympäri syntien kaupunkia. Lisäks musta tuntuu, et ilman kuvia en välttämättä muista kaikkea. Saatoin toisinaan (koko ajan) olla humalassa.



Oon ollu hitaampi näiden tekstien kanssa kuin aluks ounastelin. Nyt otan kuitenki itteäni niskasta kiinni ja kirjotan viikonloppuna ainaki pari ”pakollista” teematekstiä, vaikka olisi kuinka darra. Perkele. Syy miks haluan aluks käydä läpi nää tietyt teemat on se, että jatkossa tiedätte esim miks mua vituttaa mennä syömään ruokalaan, tai miks jenkit on toisinaan ärsyttäviä. Nojoo, aika alottaa.

Tää teksti käsittelee asuntolaa, eli dormia, kampusta ja Lexingtonia. Mulla on muutamia kuvia asuntolasta, mut kampuksesta ei niinkään, koittakaa kestää :D

Lähetään liikkeelle kampuksesta. Tää on suoraan ku leffoista. Voin vaan kuvitella kuinka hieno paikka tää on keväällä. Nurmikkoa on tosi paljon ja läpi ison nurmikentän menee laatoitettuja polkuja, just niinku leffoissa. Tää on kans aika iso. Päästä päähän kävelyyn kuluu aikaa about puol tuntia. Mutta onneks mulla on PYÖRÄ!

Jee. Sain sen ilmaseks lainaan tän lukukauden ajaks (kaikki vaihtarit ilmeisesti saa).

Ja se on jopa ihan kelpo pyörä. Vaihteisto ei pelaa ihan niinku pitäis, mut toi on silti paras lainapyörä mitä oon nähny. Aamusin pyöräily on vaan aika helvetin kylmää puuhaa, ja myös välillä aika pelottavaa. Mun jarrut ei nimittäin toimi sadekelillä. Ihan tosi. Tai toimii, mut vaikutus on about sama ku että laittais jalat maahan. Mut ajelen hiljaa sadekelillä lokasuojien puuttumisen takia, eli äiti älä pelkää, vaikka mä pelkäänkin vähän. :D

Tosiaan, kampus on iso, ja mun luennot on pääosin toisella puolella kampusta. Hyötyliikuntaa tulee siis harrastettua aika mukavasti. Onneks sali on viiden minuutin kävelymatkan päässä! Ja sali on hyvä, vaik jengi onki vähän perseestä (Mayors gymin yhteishenkeen tottuneena). Ja tosiaan, salille mimmit kyllä useimmiten meikkaa ja vetää tiukat pöksyt jalkaan, että ne näyttäis paremmalta cross-traineria polkiessaan. WHAT??!! Mut niin, kröhöm, emmä valita. Mut on se silti vaan perin outoa. Meikkais nyt perkele ku lähtee ulos ihmisten ilmoille ja vetäis verkkarit jalkaan ku menee urheilemaan, eikä toisinpäin.

Yks juttu, minkä haluun nostaa esille on kirjasto. Se on hienoin kirjasto, missä oon ikinä käyny. Tosin mä en hirveesti kirjastoissa oo käyny. Mut kattokaa nyt!

Ja sisällä on helvetin isoja i maceja ja kaikkee mitä toivoa saattaa. Ja kaipa siellä kirjojakin on…

Lisäks tosiaan, kaikki on kampuksella. Kaikki muu paitsi alkoholi. Täällä on rafloja, ruokaloita, urheilumestoja, kahviloita, luokkahuoneet, asuntolat, täällä näytetään leffoja, tääl on bilispöytiä ym. Periaatteessa voisin siis viettää koko lukukauden poistumatta kampukselta kertaakaan. Paitsi tosiaan, että haluun käydä kunnon ruokakaupassa ja ryypätä. (Sori Make ja Mikko, tää on vaan niin mahtava kuva)
Se kampuksesta. Tää on iso ja siisti mesta!

Tästä saa ehkä vähän kuvaa tosta nurmikosta ja kävelyteistä. Mun ois niin pitäny ottaa mun skeitti messiin. Prkl... Aina ei voi onnistua. Tässä siis toinen Daniel, Sun ja minä matkalla kirjastosta dormille.

Sit asuntolaan. Asun Smith Hall nimisessä dormissa.

Tää on kallein ja paras dormi. Muissa dormeissa ei esim oo vessoja huoneissa ja huoneet on aika paskasia. Täällä on tosiaan yhteinen kylppäri toisen huoneen kanssa, eli jaan kylppärin kahen muun tyypin kanssa (Danielilla ei oo kämppistä). Välillä on aamusin ollu ruuhkaa, mut useimmiten meillä alkaa luennot eri aikoihin, eli homma menee niin sanotusti ihan smoothisti. Olipa urposti sanottu. Tässä kuvia mun ja Kamilin huoneesta.

Kerron enemmän Kamilista myöhemmin. Tiivistettynä hyvä, mut vähän rasittava jätkä. Tosin kun asuu samassa huoneessa jonkun kanssa, niin veikkaan että kuka tahansa alkais ärsyttämään.

Tässä dormissa on kolme kerrosta, mä asun tokassa. Alakerrassa on mukava hengailutila, missä katotaan välil leffoja ja tietenkin korismatseja.

Ongelmana täällä asumisessa on, että muut asukkaat on kovin nuoria. Suurin osa on 18-20 vuotiaita. Ja kyllä, muutaman vuoden eron kyllä huomaa. Eli en pahemmin muiden asukkaiden kanssa jaksa hengata… Mut on täällä sit muutama vanhempi tyyppi ja kivoja vaihtareita!

Tää on ihan ok järjestely, ja kyl tätä viel muutaman kuukauden kestää helposti. Ainoo iiiiiiso miinus on ilmastointi. Se on päällä koko ajan, ja toimii aivan randomisti. Välillä on tosi kuuma, ja useimmiten öisin on kylmä. Ja koko ajan ilma on tosi kuivaa. Oon ollu pienessä flunssassa koko ajan johtuen tosta ilmastoinnista, se ei todellakaan sovi mulle. Prkl. Lisäks ikkunat vuotaa tai vetää tai miten sen nyt sanois. Jos nostan paperin ilmaan puol metriä ikkunasta, se heiluu ihan kunnolla. :D Mut siirsin mun sängyn toiselle puolelle huonetta, niin nyt on ihan hyvä nukkua. Ekat yöt palelin.

Tää on kyllä pirun tylsä teksti, mutta kaipa nääkin asiat täytyy käydä läpi. Lopuks pari sanaa Lexingtonista. Tää on aika pieni paikka. Ei siis mikään Vegas.

Ja keskustaa ei ilmeisesti käytännössä oo. Downtownissa on muutamia baareja, yökerhoja täällä ei käytännössä oo ollenkaan. Kaikki kaupat sijaitsee ostarilla, mihin on muutaman kilsan matka. En oo paljoa tuolla kylillä pyöriny, paitsi sillon tällön kännissä tai matkalla känniin. Ostarilla oon käyny muutaman kerran. Aika perus meininki. Paitsi yks outo juttu. Tää ei varsinaisesti liity Lexingtoniin, mut tää liittyy ostariin. Nimittäin leffateatteri sijaitsee ostarilla, ja outoa on, ettei leffoihin ikinä varata lippuja. Kävin kattomassa viime viikolla uutuusleffan, Safe Housen, (oli ihan ok) eikä ees sinne varattu lippuja vaikka sali oli melkeen täynnä. Sitä vaan mennää teatteriin about varttia aikasemmin, että saa hyvät paikat.

Huomenna meen ajelee mun yhen jenkkikaverin kanssa, eli huomenna saatan tietää huomattavasti enemmän Lexingtonista, saa nähä. En tiiä onks täällä paljon nähtävää, ku paikallisetki ihmettelee miks tulin tänne opiskelemaan :D Lexingtonin tavaramerkit on ilmeisesti hevoset ja bourbon, enkä pidä kummastakaan juurikaan. Keväällä tosin täällä on tosi iso hevoskisa tai joku vastaava ravihomma, mihin kuulemma täytyy mennä. Ja minähän menen, koska yhen kerran perusteella viihdyn raveissa. Ainaki jos voitan rahaa, ja jos oon vähän kännissä.

Seuraavaks kerron vähän millasta on opiskella täällä (tääl oikeesti joutuu opiskelee, WHAT??!!). Lisäks haluun vielä esitellä tähän mennessä mukavimmat tapaamani ihmiset. Niin ja RYYPPÄYSkulttuuristakin täytynee pari sanaa mainita. Ja mitä vittua, takataskussa tosiaan on vielä VEGASin reissu. Wuhuu. Tää oli ylivoimasesti paskin teksti tähän asti. Seuraavat tekstit on hauskempia. Odotan innolla. Haha :D Tässä esimakua Vegasista: meikäläisen fiilikset perjantaina klo 01:00.

PS jostain syystä kun kopioin tekstin Wordista tänne, tonne väleihin ilmestyy isoja J -kirjaimia. Ei mitään hajua miks. Yritän karsia ne pois parhaani mukaan. Ei mul muuta.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ruoka

Nyt teemaan, jota lukuisat fanini (tai ainakin Aleksi) ovat kyselleet, eli RUOKAAN. Suunnittelin kertovani tästä asiasta vasta myöhemmin, jotta mulla ois ollu tarpeeks valokuvia aiheesta, mutta mennään näillä mitä on. Tässä on amerikkalaisen yliopisto-opiskelijan lounas perinteinen lounas

Siis ei mun, vaan suurimman osan. Tässä on mun lounas

Kaikkien asuntolassa asuvien täytyy ostaa Dining plan, joka maksaa about 1100 dollaria. Se sisältää viis ateriaa viikossa, ja ateriat voi syödä neljässä eri ravintolassa, joista yks on kahvila, josta saa pikaruokaa ja salaatteja, yks on pikaruokapaikka, ja kaks on all you can eat buffetteja, joissa tarjolla on pääosin pikaruokaa. Sen lisäks meillä on 300 dollaria ladattuna opiskelijakortilla, jotka voi käyttää mm Starbucksissa, muissa kahviloissa tai ravintoloissa. Ravintoloita, joissa Dining planin ateriat ei käy on muutama, mutta ruoka on mun kokemuksen mukaan epäterveellistä ja pahaa. Kävin mm kiinalaisessa ravintolassa, Panda expressissä, ja ruoka oli todella rasvasta ja täynnä sokeria, sipulit ja herneenpalot oli kylmiä ja raakoja (raaka sipuli ei oo hyvää).

Tosin en oo käyny kaikissa paikoissa vielä missä tuota opiskelijakortille ladattua pätäkkää voi kuluttaa, ehkä vielä löytyy joku hyvä paikka. Toivotaan parasta.

Tiivistettynä meidän on siis pakko syödä noissa Dining plan ravintoloissa viis kertaa viikossa, ja yks kerta maksaa about 9-10 dollaria. Kahvihan on kallista kahviloissa, joten ton 300:n dollarin kuluttaminen ei oo hankalaa, mutta syöminen noissa ravintoloissa alkaa kyllä tympimään. Syynä siis se, että ruoka on pahaa ja epäterveellistä. Käyn lähinnä all you can eat buffetissa tässä asuntolan vieressä, ja syön kanasalaattia. Tarjolla on mukavan kattava salaattipöytä, josta siis teen aina ison salaatin, kana tosin on tosi käsiteltyä, sama kun otettaisiin kananugetista kuori pois, eli aika kaukana todellisesta kanasta. Mutta salaattipöydästä ei löydy valittamista. Siihen ne positiiviset puolet sitten jääkin… Kuvitelkaapa syövänny raxissa joka päivä.

Samoja ruokia. Alkais varmaan pikkuhiljaa tulemaan korvista ulos? Mulla ainakin tulee. Täällä on tietenki vähän parempi valikoima ku raxissa, mutta ruoka on yhtä laadukasta. Pizzassa yhtä vähän täytteitä ja muutenkin kaikki on seisonu tarjolla vähän liian kauan, niin että esim ranskalaisista on joskus rapeus kaukana ja jälkiruokaleivokset on kovia ja juuttunu kiinni tarjoiluastiaan. Mukavana puolena on, että ruokalassa saa myös tuoretta ruokaa. Tortilloja ja joskus wokkeja tehdään itse valitsemista raaka-aineista. Tosin jonot on joskus pitkiä ja ei se ruokakaan nyt mitään maailmaa mullistavaa oo. En ois uskonu, että wokki tai burrito voi olla niinkin mautonta. :D

Okei, se kouluruokailusta. Tiivistettynä kallista ja paskaa. Joskus ihan jees, mutta oon pirun kyllästyny. Niin ja on täällä joskus myös tuoreita hedelmiä kuten ananasta ja viinirypäleitä tarjolla, mikä on jees. Ens viikolla alotan vähän diettaamaan, saa nähä miten se sujuu täällä rasvan keskellä. Seuraavaks haluun pureutua ravintoloihin. Oon käyny nyt kolme kertaa eri thaimaalaisessa ravintolassa ja kerran hampurilaisravintolassa (en siis pikaruokalassa vaan Morrisonsin tyylisessä burgeripaikassa, kyä te tiärätte). Oon ollu tosi pettyny. Thaimaalaisissa lihaa on ollu annoksessa 75-100 grammaa ja maku on ollu keskinkertasta. Ja paikalliset on aivan fiiliksissä. Ilmeisesti mun ongelma on, että tiedän paremmasta. Thaimaalaisten ravintoloiden kohdalla pettymys ei kuitenkaan ollu mitään verrattuna hamppariraflaan. Siis mä oon AMERIKASSA. Luulis, että burgerit ois ISOMPIA, LÄSKIMPIÄ ja kaikin puolin PAREMPIA, mutta ei. Huonoin burgeri, minkä oon koskaan hamppariraflassa syöny. Oikeesti. Niinpä. WHAT??!! Voi olla, että poikkeus vahvistaa säännön ja jatkossa burgerit on upeita elämyksiä, mutta epäilen.

Sitten siihen, mistä Kentucky on tunnettu. Kerran kännissä Kyproksella kävin sisällä, mutta rasvanhaju yhdistettynä 35 asteen kuumuuteen suljetussa sisätilassa sai oksennuksen nousemaan kurkkuun. Käynti jäi siis lyhyeen, ja koska Suomessa meillä ei noita kananpaloja saa maistella, menetin neitsyyteni vasta täällä kyseisen ketjun synnyinsijoilla. Kokemus oli ihan ok. Ei maailmaa mullistava kokemus, mutten sen olettanukaa olevan. Mutta ei KFC:sta sen enempää. Hauskaa on kuitenkin ollu huomata, että kun täällä puhutaan kanasta, niin sillä ei tarkoteta esim fileesuikaleita fileepihvistä puhumattakaan, vaan nimenomaan noita friteerattuja kananpaloja. Yleensä chicken fingereitä, eli nugetin kaltasia systeemejä. Se oli jotenki jännä yllätys, että kun ruokalassa pyysin amerikkalaista kaveria tuomaan mulle kanaa, saan eteeni friteerattuja kanan jätteistä tehtyjä puikkoja ja dippiä. Täällä muutenkin harrastetaan uppopaistamista, ja jälkiruoat kuorrutetaan sokerilla. Tuntuu, että jokaisen ruoan kohdalla on menty aina nextille levelille. :D Oikeesti. Korvapuustit lilluu sokerikuorrutteessa ja makkara sekä esim sienet friteerataan. Voi olla, että käytin nyt termejä uppopaistaa ja friteerata väärin, mutta mun käsityksen mukaan ne tarkottaa samaa asiaa. Tässä vaiheessa joku saattaa ajatella, että ihme kaveri toi Mika, mutta uskokaa mua, kaikkeen kyllästyy. Jopa epäterveellisen ruuan ja rasvaisen kanan asiantuntija Aleksi K. maistaisi viikon jälkeen varmasti mielellään terveellistä vähärasvaista broilerin fileepihviä raikkaan salaatin kera hunajasiipien sijaan. Ja se on jo jotakin sanon minä.

Jokainen on varmasti Subwayssa syödessään ihmetelly käytäntöä valita sipsipussi lisukkeeks. Niin ihmettelin mäki. Ja ihmettelen edelleen. Täältä amerikan maalta sekin kai on lähtösin (korjatkaa jos oon väärässä), koska täällä sen huomaa olevan normaalia. Esim yhdessä neljästä Dining plan ruokalassa.

Oon käyny kyseisessä paikassa muutaman kerran ja ekalla kerralla olin innoissani kun menussa oli Grilled Chicken. Tilasin sen ja sain hampurilaisen, jonka välissä oli paistettu kanapihvi :D Onhan siinä kanaa, joka on tavallaan ”grillattu”, mutta odotin jotain muuta. Vaikka olishan se pitäny arvata, että ei sieltä pelkkää herkullista pihviä tuu, amerikassa kun ollaan :D

Mutta takas asiaan. Sipsipussi on siis normaali lisuke esim hampurilaisen kylkeen. Okei, käy se niinkin. Maissilastut on myös hyvä lisuke.


Kaikki ruoka huuhdotaan alas limulla.Mulla kesti kaks viikkoa paikantaa vesihana ruokalassa kaikkien kokiskoneiden keskeltä :D


Siinä vaiheessa alko kokis zero maistumaan aika tylsältä. Ja joka puolella refill on normaali käytäntö. Leffateatterissä ostin medium kokis zeron. Se oli 8 desiä. Jep. WHAT??!! Ja sitten joku ihmettelee, että jenkit on vähän isompaa (lue läskimpää) kansaa.

Kaikki ruoka ruokaloissa syödään kertakäyttöastioista. Eikä kierrätyksestä oo tietoakaan. Aluks ei pokka meinannu pitää kun näin nämä haarukka, veitsi lusikka -automaatit.






Tuntuu aika halvalta syödä pahvilautaselta, minkä pohjan leikkaa puhki muoviveitsellä. :D

Oon kokkaillu täällä about kerran tai pari viikossa. Se on ihanaa vaihtelua ja mukavaa ”omaa aikaa”. Kun sitä jakaa huoneen jonkun kanssa, ja koko ajan pyörii ihmisten ilmoilla, alkaa hiljanen Suomipoika kaipaamaan hiljasuutta. Sillon on oiva hetki kokkailla, koska kukaan muu ei keittiötä käytä. Ainakaan kokkaamiseen. Mikroa ja jääkaappia joku käyttää sillon tällön, mutta suurimmalla osalla jengistä on jääkaapit ja mikrot huoneissaan. Tässä kuvia keittiöstä.




On muuten ollu hämmästyttävää törmätä parikymppisiin ihmisiin, jotka ei osaa kokata. Yks päivä paistoin kananmunia leivän päälle. Keittiöön pamahti kaks 19 vuotiasta tyttöä, jotka oli aivan ihmeissään, että osaan ”kokata”. Siis mä paistoin kananmunia. Kai sitä voi kutsua kokaamiseks :D Ja tosiaan, se että valmistaa aterian alusta loppuun ite, kypsentämällä lihan ite ja pilkkomalla vihannekset leikkuulaudalla veitsellä tuntuu olevan asia, mikä tuntuu aivan mahdottomalta osalle amerikkalaisista opiskelijoista. Eihän kaikki täällä osaa edes spagettia keittää…

Nojoo, siinä vähän tilitystä ruuasta ja pääsinpä vähän purkamaan jenkeistäkin. Älkää kuitenkaan ottako liian tosissaan. On täällä helvetin kivaa J Huhhuh. Teki silti hyvää. Nyt sitä jaksaa taas lappaa kanasalaattia naamariin jonku aikaa. Paitsi että, meikäläinen lähtee VEGASIIN HUOMENNA!!! Jep. En malta odottaa. Seuraava päivitys siis tulee toivottavasti sunnuntaina kun oon selvinny takas elävien kirjoihin lauantain vuosisadan darrasta. Ollaan siis kolme iltaa Las Vegasissa, huhheijaa.

Huominen päivä pitäis vielä jaksaa odottaa. Lento lähtee 15:45. Nähääääääääää.


 Meikäläisen silmälaput tai vastaavat lentokoneeseen.

P.S Oot hullu jos luit tän kaiken.